4. maaliskuuta 2007

Kävelyretki kulttuuriin

Koko kansan kohtauspaikassa

Kirjeenvaihtajapariskunta aloitti kävelyretkensä tutustumiskierroksella uuteen Turun pääkirjastoon. Ideamme ei suinkaan ollut kovin ainutlaatuinen. Vaikutti siltä, että puolet turkulaisista oli saanut saman idean. Kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen se on kyllä vähintäänkin ymmärrettävää. Nyt Turussa on vihdoin kaikki mitat täyttävä pääkirjasto. Ihmiset näyttivät ottavansa sen haltuun heti. Mikä on vain hieno asia.

Kirjasto yhdistää meitä suomalaisia. Aina ei tule ajatelleeksi sitä, kuinka mainio asia kirjastolaitos on. Kaikille, vauvasta vaariin, on tarjottavaksi luettavaa tai koettavaa. Ilmaiseksi. Turun uuden pääkirjaston arkkitehti, Asmo Jaaksi on onnistunut kirjeenvaihtajan mielestä tehtävässään mainiosti. Vaikka väliin oli Asmoa ilmeisesti jännitänytkin: "Tällainen saa suunnittelijan pyörimään lakanoissa. Koko ajan oli myös mielessä, miten laaja käyttäjäkunta kirjastolla on." (TS 2.3.2007). Rakennus on valoisa ja lämpimän tuntuinen sisältä. Ja mikä tärkeintä rakennus toimii. Ihmiset tuntuivat hyrisevän tyytyväisyydestä kirjeenvaihtajan tavoin. Kannatti turkulaisten pitkä odotus.

---

Puputaidetta ihmettelemässä

Pienen kaffepaussin jälkeen köpöttelimme Wäinö Aaltosen museoon. Siellä on tällä hetkellä esillä kuvanveistäjä Pekka Jylhän näyttely "Valon pesä". Jylhä yhdistelee hauskasti pehmeitä ja kovia elementtejä. Täytetyt eläimet ovat pop hänellä. Puput ja muut olivat kivoja. Tuli napattua julistekin mukaan sieltä. Pääsi vessan oveen se.

Sitä ennen annoin kirjeenvaihtajapariskunnan lemmikin, pikku Tikrun, ihmetellä pupuja. Miettiköhän ateriaa vai syviä henkisiä aatoksia elämän haavoittuvuudesta ja pelosta. Tai sitten se vain pelkäsi jänistä.

Mukava oli siis kirjeenvaihtapariskunnan pienoinen retki kulttuuriin. Hyvä mieli jäi ja kävelylenkkinäkin se toimi hyvin. Turku on nyt, pääkirjaston ilmestymisen myötä, entistä mukavampi paikka asustella. Kyllä kirjeenvaihtajan kelpaa.

2 kommenttia:

Kirjeenvaihtaja kirjoitti...

Hmm... Miksiköhän tuo kuva on noin huonolaatuinen tuossa? Onkohan tähän Bloggeriin vaihdettu joku automaattinen kuvanpienennyssysteemi, joka ei oikein toimi fiksusti?

Polkkapossu kirjoitti...

Polkkapossukin kävi sunnuntaina ihmettelemässä kirjastoa. Ei ehkä olisi kannattanut palauttaa kyseisenä päivänä kirjoja. Ihmiset olivat nimittäin hamstranneet kirjoja ennen kirjaston sulkemista, uusineet niitä muutaman kerran ja juuri nyt sunnuntaina palauttaneet niitä. Palautukseen oli kehitetty laite, joka imaisi kirjan ja luki viivakoodin. Ihan kätevä, mutta jossain vaiheessa palautusjono alkoi ahdistaa.

Kirjasto itsessään oli aika siisti. Varsinkin kakkoskerroksen isot ikkunat, joiden vieressä todella mukavat tuolit. Loistava lukupaikka. Ja ruokakirjahyllykin sattui olemaan juuri sopivasti siinä.

Plussana vielä että lastenkirjastokin on nyt samassa paikassa. Ei tarvi enää lähteä eri paikkaan lainaamaan jo sataan kertaa lukemiani Asterixeja.