29. huhtikuuta 2007

Pyöräilyn hurmaa ja historiaa

Kirjeenvaihtajapariskunta kävi päiväpyöräilyllä tutustumassa Kuusiston linnanraunioihin. Vilpoisa ilma ja reipas liikunta tekivät gutaa. Nelisenkymmentä kilometriä tuli mittariin, vaihtelevia maisemia oli mukava ihailla ja seura oli mitä parhain. Kiitokset muuten Polkkapossulle pyöräilykohdesuosituksesta. Unohti vain varoittaa vastatuulesta, jonka kanssa kirjeenvaihtajapariskunta joutui painimaan paluumatkalla.

Linnanrauniot olivat myös tutustumisen arvoiset. Hauskaa että kyseinen linnoitus on purettu jo viisisataa vuotta sitten. Niin se aika mataa. Historian siipien havinan oikein tunsi paikan päällä astellessa. Paikka on varmasti toiminut hyvänä näyttämönä Ronja Ryövärintyttärelle, jota siellä oli esitetty viime kesänä. Silloin kirjeenvaihtaja tosin ei vielä edes tiennyt mokoman paikan olemassa olosta. Jos olisin, olisin saattanut käväistä vaikka katsomassa kyseisen esityksen. Joka tapauksessa tiedän nyt oikein mukavan kohteen kesäiselle piknikille. Tänään oli vielä hiukkasen liian vilpoisaa ulkoilmassa syöpöttelyyn.

Nyt on kirjeenvaihtajan hyvä mennä levolle. Tuli vielä tehtyä pesto-aurajuustoperunasipulilooraa. Ulkoilma vain teki, kirjeenvaihtajapariskunnan, kovin, kovin nälkäiseksi, jonka takia siitä ei juuri huomiseksi jäänyt. Vaikka niin ajattelin. Mutta se ei haittaa, huomenna hieman töitä, 50 kilsaa pyöräilyä ja vappuilua.

Kirjeenvaihtaja toivottaa kaikille iki-ihanille lukijoilleen miellyttävää ja onnellista vappua!

Satunnaisia seikkailuja ja kirosiiliyttä

Kirjeenvaihtajatar oli tuossa hankkinut Kiroilevan siilin albumin. Hauska oli se. Taustakuva vaihtui myös siiliksi. Kirjeenvaihtajapariskunta ajatteli suunnata tänään tutkivan nokkansa kohti Kuusiston linnanraunioita. Raportti noilta tuntemattomilta turuilta seurannee piakkoin. Jännittävä pyöräretkipäivä edessä. Taidanpa kaivaa talviunilla olleen diaboloni myös matkalle mukaan. Vappukin vilahtaa nokan eteen jo huomenna. Eilen tuli, pitkästä aikaa, käytyä myös futisvisassa. John Travolta`s Panzer Battalion nappasi kunniakkaan kolmannen sijan.

27. huhtikuuta 2007

Ah, jaa. Kohta on vappu. Tuo iloinen kevään juhla. Kirjeenvaihtaja on saanut vihdoin viimein aloitettua työmatkapyöräilyn. Sen huomaa olossa. Pirteämpi on hän työmaallaan. Ja kauniilla ilmalla tuntuu häpeälliseltä istua bussissa tai autossa. Mutta runoilua. Vaikea vetää nyt. Pitääkin ihan miettiä. Kauniina päivänä voisi tietysti runoilla kauniista asioista.

Armoton

Virtuaalinen hahmo kävelee.
Vapauden majakka vaipuu.

Rauha ja onni.
Tuntematonta.

Sidottuna ja kahlittuna.
Kamppailee oikeudenmukaisuus.

Mistä löytyisi virtaa?
Padota vihaa, kateutta ja raakuutta.

Kaipaamme.
Menetettyä sosiaalidemokratiaa.

20. huhtikuuta 2007

Laulantaa keväisessä räntäsateessa

Vaikka toisin luulisi, ei räntäsade kirjeenvaihtajaa masenna. Kiva että välillä sataa. Jos vain mieliala on sopiva. Ja perjantaisin se on kirjeenvaihtajalla useimmiten mitä mainioin. Bloggailu on jäänyt vähemmälle tällä viikolla, kiitos pian alkavan Veikkausliigan. Kirjeenvaihtaja kun on keskittynyt kirjoitteluun lähinnä siihen liittyvillä foorumeilla.

Mutta sitten runoiluun. Minneköhän suuntaan tänään lähtisi? Ajattelin vaihtelun vuoksi runoilla toisella kotimaisella. Kieliopista en mene takuuseen. Enkä tasosta muutenkaan. Niinkuin en milloinkaan. "Minä en koskaan milloinkaan, tule lausuntoja antamaan....". Niinhän tuo A. W Yrjänä laulaa. Kirjeenvaihtaja tosin lausuu silloinkin, kun kukaan ei kuuntele. Mutta näillä mennään. Ja odotellaan Interin Veikkausliigan voittoa.

Tähän yhteyteen sopii ehdottomasti kuva Painovoimaa Uhmaavasta Ladosta. Kyseinen nähtävyys löytyy Karviasta Ämmälän kylältä. Ladossa on dalimaista voimaa ja kiehtovuutta.

Det regnar

Det är söt.
Att leva.
Att vara.

Det är trevligt.
Att sjunga.
Att tävla.

Det är interessant.
Att hoppa.
Att falla.

Vi är alla tillsammans väg i regn.

13. huhtikuuta 2007

Jalkapallokuumetta

Kirjeenvaihtaja tunnustautuu, julkisestikin, suomalaisen jalkapallon vankkumattomaksi ystäväksi. Suosikkijoukkueeni on se toinen turkulaisjoukkue FC Inter. Tänään Inter kohtaa FC Lahden liigacupin finaalissa Finnair-stadionilla. 22.4 taas alkaa, kirjeenvaihtajan hartaasti odottama, Veikkausliiga. Näistä syistä, ja ikuisesta jalkapallohulluudesta johtuen, käsittelee kirjeenvaihtajan tämänviikkoinen perjantairunoilu, pelien kuningasta, jalkapalloa.


Taituri

Pallon ympärillä tapahtuu.
Potku lennättää sen liitoon.

Kaikki ihmettelevät.
Ottaa pallon haltuun mies.

Pompauttaa kerran, toisen.
Pehmeästi, hallitusti sijoittaa hän pallon.

Pyörimään universumiin.

8. huhtikuuta 2007

Kaljasoppaa

Kirjeenvaihtajan käsiin eksyi täällä, Ämmälän kylässä Karviassa, mielenkiintoinen keittokirja. Kirja on painettu vuonna 1909 Tampereella ja komian opuksen nimi on "Keittokirja - yksinkertaisen ja helppohintaisen ruuan valmistamista varten". Kaikissa ohjeissa on mukana raaka-aineiden hinnat. Annokset on myös suunniteltu sen aikaiselle normaalin kokoiselle perheelle, eli kymmenelle hengelle. Mausteina vilahetelevat lähinnä suola, pippuri, inkivääri. Mutta otetaanpa esittelyyn kaljasopan ohje. Tätä voivat sitten kokeilla, kaikki kirjeenvaihtajan lukijat pääsiäisen kunniaksi. Kaljasoppa on kirjeenvaihtajattaren tädin mukaan hyvää, niin kuumana kuin kylmänäkin. Smk. on muuten Suomen markkaa (tämä ruoka ei tosin maksa kuin 57 penniä).

Kaljasoppaa

4 litraa kaljaa a 5 p. .......................Smk. -: 20
4 ruokal. perunajauhoja ...................... " -: 12
5 " fariinisokeria .................................. " -: 25
Yht. -:57

Walmistaminen: 4 litraa hapanta kaljaa ja 2 litraa wettä pannaan tulelle. 4 ruokal. perunajauhoja sekotetaan kylmään weteen ja kun keitto kiehuu, kaadetaan seos siihen ja keittoa sekotetaan kauhalla huolellisesti. Kun soppa sen jälkeen taas kiehuu, otetaan se heti tulelta ja lisätään siihen 5 ruokal. fariininisokuria. Kun sokuri on sulanut, on soppa valmis. Sitä syödään jästileivän tai wehnäsen kanssa.


7. huhtikuuta 2007

"Ook sä v***u jostain Parkanosta?"

Näin iloisesti voivat toivottaa karvialaiset tervetulleeksi paikkakunnalle. Kyseisen toivotuksen sai kirjeenvaihtaja kuulla reilu vuosi sitten. Parkano ei ilmeisesti ole, kovassa huudossa täällä päin.Tunnen kyllä pari parkanolaista. Ihan mukavia tyyppejä ovat he. Sanoivat että täällä kannattaisi yrittää etsiä joku, jolta voisi hankkia paikallista pontikkaa, on kuulemma vekkulia ja hyvää tavaraa. En ole vielä onnistunut.

Karvia sijaitsee Pohjois-Satakunnassa aivan Pohjanmaan rajalla. Karvialaisissa yhdistyy mukavasti pohjalainen jäyhyys satakuntalaiseen vittumaisuuteen. Lisämausteen tuo hämäläinen hitaus. Niin joku on, ainakin joskus, kirjeenvaihtajalle väittänyt. Ihan mukavasti, on kuitenkin täällä turkulais-karjalainen kirjeenvaihtaja paikallisten kanssa pärjännyt.

Tänään tuli käytyä Karvian Kirkkojärvellä lintuja bongailemassa. Satakunta joutsenta kailotteli kivasti siellä. Hanhiparvia liihotteli ohi myös. Bongasimme Karvian raitilta kirjeenvaihtajattaren kanssa Wolkswagen Transporterin, jonka sivuikkunassa oli musta hakaristitarra. Kylähulluja on siis täälläkin. Tai sitten täällä suunnitellaan tuhatvuotista valtakuntaa. Mene ja tiedä, rauhaisaa lankalauantaita joka tapauksessa.

---

Kirjeenvaihtajatar tuossa höpisi, että pohjalaiset ovat paljon yritteliäämpiä ja seikkailunhaluisempia kuin karjalaiset (tai muut suomalaiset). Pohjalaiset ovat kuulemma lisäksi suurudenhulluja (se Wolkswagen oli varmaan jonkun pohjalaisen). Eivätkä he tyydy petun vuolentaan.

Tiijjä sitten tuosta.

6. huhtikuuta 2007

Pitkäperjantain runoilu


Satunnaisin eväin

Matkamies katosi korpeen Karvian.
Lauleskeli mennessään Sonataa.

Ihasteli kevään rahkaista piirakkaa.
Nautiskeli sen hitain ja kevein liikkein.

Hihkui onnesta puron solinaa ihmetellessään.
Siellä korvessa voi tarttua matkamies karttuun.

Sinne korpeen katosi, piirakkaa mutustelemaan.
Sekin matkamies.

---

Kuvassa kirjeenvaihtajattaren matkamiehelle tekemä piirakka.

3. huhtikuuta 2007

Häähumua

Kuten aikaisemmin on tullut mainittua, oli kirjeenvaihtaja kirjeenvaihtaja häissä viikonloppuna. Mukavaa oli, ruokaa ja juomaa riitti, juhlapari oli edustava ja näki paljon tuttuja. Ruoka ansaitsee erikoismaininnan. Ainakaan kirjeenvaihtaja ei muista saaneensa häissä nautiskella, niin hyvistä tarjoiluista koskaan.

Kiitokset häiden järjestäjille ja niihin osallistuneille. Kirjeenvaihtaja kumartaa, aplodeeraa ja toivottaa hääparille leppoisaa häämatkaa Portugalissa. Muistakaahan olla helliä ja ihania toisillenne.

---

Tässä kirjeenvaihtaja sai muuten tietää, että hänestä todennäköisesti tulee osa-aikainen Berliinin kirjeenvaihtaja ensi syksynä. Kirjeenvaihtajatar kun siirtyy sinne puolen vuoden ajaksi asioita toimittamaan. Sitä ennen ehdin tutustua kesällä puolentoista kuukauden ajan Helsinkiin.