23. lokakuuta 2008

Hämeenkatu

Tai se tie.
Vanha ja aina uusi.
Matkan varrella sateessa.

Lähdetään.
Ylioppilastalojen melskeestä.
Osakuntien sopukkoihin.

Proffan väittelyihin.
Tuloksettomiin, mutta auvoisan hämäriin.

Viimeiset karaoket,
ay Caramba.

Bristolissa pää kenossa.
Ollaan tietävinään.

Kårenilla heilutetaan.
Tukkaa kadonnutta.
Olkun kautta harvemmin,
silloin tällöin Apteekin hanojen viemänä.

Sen varrella tarinoin.
Elän ja kommunikoin.
Tutustun ja turinoin.
Ja kai joskus elämöin.

Jo sen tuhannen kertaa.
Kyllästymättä.

Elo on aina uutta ja ihmeellistä.
Varsinkin jos se on niin lähellä.

3. lokakuuta 2008

Syyssateita


Syvissä mietteissä viipottelevat kurjet.
Kajahtelee torvimaiset toivotukset taivaalta.
Ollaan muuttomatkalla.

Värejä, tuulta, sadetta, aurinkoa ja pimeää.
Niitä vasten elämän kajo peilautuu.

Mutta syksyn tuuli on ihana.
Kaikessa melankolisuudessaan.
Se muistuttaa,
kuinka elämä ja kuolema,
paikkaa vaihdellen,

leikittelee.