Tai se tie.Vanha ja aina uusi.
Matkan varrella sateessa.
Lähdetään.
Ylioppilastalojen melskeestä.
Osakuntien sopukkoihin.
Proffan väittelyihin.
Tuloksettomiin, mutta auvoisan hämäriin.
Viimeiset karaoket,
ay Caramba.
Bristolissa pää kenossa.
Ollaan tietävinään.
Kårenilla heilutetaan.
Tukkaa kadonnutta.
Olkun kautta harvemmin,
silloin tällöin Apteekin hanojen viemänä.
Sen varrella tarinoin.
Elän ja kommunikoin.
Tutustun ja turinoin.
Ja kai joskus elämöin.
Jo sen tuhannen kertaa.
Kyllästymättä.
Elo on aina uutta ja ihmeellistä.
Varsinkin jos se on niin lähellä.
1 kommentti:
Jossain määrin tämä syksy saa aina katsomaan lähelle. Niitä tuttuja asioita ja tapahtumui. Niitä tärkeitä ihmisiä. Sitä kylää jossa elää. Ja minulle on hienoa että aina tuolta Hämeenkadulta joku tuttu löytyy jonka kanssa aprikoida tätä hetkeä ja tulevaa.
Lähetä kommentti