Ajan matkaaja

Harmaata, vilkkuvilla valoilla sähköistettynä.
Matkaa, rattailla, kiskoilla ja renkailla säestettynä.

Kilometrejä, halki Suomen väsymyksellä ryyditettynä.
Paluu, kaupunkiin josta olen ja jota on, flunssalla maustettuna.

Odotusta, vuoden ja asioiden vaihtumista, oudolla ololla muokattuna.
Ihmettelyä, mitä uutta ja mitä vanhaa jää, haikeudella vahvistettuna.

Merkitsen tarinoitani mieleni muistikirjaan.

Joulun maailma

Viitteitä kinkusta.
Tuoksuja mausteista.
Makeaa ja suolaista.

Leppoisasti mataa.
Torvisoittokunta.
Tulista ja hapanta.

Lohta graavia.
Sultsinoita, piirakoita ja laatikoita.
Punaista ja vihreää.

Paketteja, leikkejä.
Toivoa ja onnea.
Julistusta rauhasta.

Viivähdetään hetki, mietitään ja ollaan vaan!

Sinne taivaisiin

Maalman ihmeet.
Rakkauden leikit.
Olevaiset, kuolemattomat.

Kiljuen, kuollen.
Saatanan ihmiset.
Ja minä.

Veljiä, rakkautta ja kai minä.
Sateet, tunteet ja kai joku.
Ihmeet, rakkaudet ja kai sinä.

Odottaa kai,
jotain muuta,
odottamatonta.

Jumalattomuusoppia

"On tärkeää, ettei sekoita myrkkykatkoa persiljaan; mutta ei lainkaan uskooko vai ei Jumalaan."

- Denis Diderot, filosofi 1700-luvulta

Kirjeenvaihtaja on Diderotin kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Maailma ei muhisi niin pahasti, jos kaikki ajattelisivat Diderotin lailla. Uskonnot ja niistä kiihkoilu ovat varsin vakava asia. Tänään juuri lukaisin Leena Landerin reissusta Syyriaan, mistä hän oli joutunut kirjaansa liittyvien tulkintojen uhkailujen kohteeksi. Luin myös Tieteen Kuvalehteä, jossa analysoitiin uskonnon ja tieteen suhdetta. Varsinkin kreationistit saavat allekirjoittaneen hieman jopa suuttumaan.

Uskontoa on tarvittu aiemmin, ja monissa paikoin vielä nykyäänkin, ihmisten hallitsemiseen. Se onkin pätevä väline yläluokalle. Johtava luokka kun on tupannut enemmän olemaan, ainakin omasta mielestään, lähellä jumalaa. Ja eikun uhraamaan sianpäitä sisiliskoille tanhun soidessa. Näin se yleensä on mennyt. Eliitti on järkännyt pippaloita kansalle, joissa on saanut sitten hyväksynnän toimilleen. Mitä omituisempaa ja verisempää, sitä paremmin se on taitanut toimia kansaan.

Toisaalta ihmisessä on tarve uskoa ihmeisiin. Mutta kirjeenvaihtaja toivoo niitä ihmeitä enemmän jalkapallo-ottelussa, kuin spiritistisessä tilaisuudessa. Jos vain jätettäisiin, tuo jumala, jonnekin taka-alalle ihmisten välisissä neuvonpidoissa? Logiikalla hommat luistavat paremmin. Suomessakin on kaikenlaisia herätysliikkeitä. Eikö sitä voisi vain aina nousta aamulla töihin? Ja herätellä itseään kupposella kahvetta. Helpompaa olisi se, kaikkien kannalta.

Uskonnot ovat paha piikki ihmiskunnan lihassa. Ihan kuin niitä piikkejä ei olisi muutenkin tarpeeksi. Unohdetaan vaan koko jumalointi ja ei-jumalointi.

Kun on voittanut kaiken, voi hävitä

Jäin tuossa kiinni tuohon lauseeseen. Joka on sangen mielenkiintoinen ja monimerkityksellinen. Katoaako voittaja siis kuin olemattomiin, vai haviää pelin? Vai livistääkö voittajamme pokeripöydän äärestä kiireen vilkkaa. Kaikki on mahdollista. Voittajat vaan häviävät.

Mutta pian alkaisi olla jälleen runonlaulannan aika. Kirjeenvaihtaja taitaa luritella jo tänään, huomenna on varmasti kiireistä. Siitä pitää huolen jouluksi kirjeenvaihtajan luokse palaava kirjeenvaihtajatar.

Kuvassa moshailee pikkujoulutunnelmissa viime viikonloppuna Aleksanteri. 99 ilmapalloa poksahteli iloisesti tuolloin.

Maailman maalari

Maailmankuvaani,
osuu monenlaista.

Tavattomia turinoidessa,
ei aina vaan ehdi olemaan.

Olennaista tässä ja tuossa elämässä,
ei aina huomaa.

Etsimättä ja kokematta,
ei sitä tavoita.

Sitä, mitä on olla minä ja mistä se minän löytää.

Tai sitä, mitä on olla maailma ja mihin päin se kulkee.

Mutta maailmani maalajana olen parasta,
mitä on koskaan tapahtunut.

Kasarikamelin selässä

Aha, se ei syö mua, vaan ottaa mut messiin.
Rautaneitsyt saattaa minut hotkaistakin.
Synninteko lemmikkieläinkaupan poikien kanssa toimii.

Lentelen ilmapallojen seassa.
Hanoin rokkarit seurailevat hyppien ilmaan.
"Ka, ka!", tokaisee kuningattarena toimiva viiksivallu.

Materiaa löytyy madonnan takaa.
Tyttöjä, tyttöjä, tyttöjä!
Huutaa taasen julma pelimanni.

Leikkisässä mielentilassani,
en voi vain saada tarpeekseni.
Olenhan ikuisesti nuori.

(kuva lainattu: www.hanoi-rocks.net)

Sadun ja toden rajatilassa

Katselin huuhkajien lentoa,
tuijotin sateista hämeenkatua,
ajattelin fantastisia asioita,

jotka toisinaan sattuvat.

Huuhkajien saalis katosi,
mutta jo seuraava metsästysretki

voi kirvoittaa,

niiden seuraajan onnenkyyneliin.

Syvältä mielestä,
kumpuilee kuvia,
ääniä ja tarinoita.

Toiset toteutuvat,
useimmat katoavat mielen syövereihin.

Ne tartuttavat meihin kuitenkin,

matkallaan unohduksiin,
toivon ja uskon ihmeisiin.

Heräämisiä ja vuoristorataa

Ehkä hieman himoiten,
taivallan pitkin maan pintaa.

Ehkä hieman leikkien,
retkeilen ympäri pallon.

Ehkä hieman tuntien,
tutkin ja ihmettelen.

Ehkä hieman ihanaa,
voi olla joskus elämä.

Tämän ja huomisen vuoksi
vie minua kohti tarinoita

ja itseäni.

Koulupäivä

Ajoin pyörällä, päässäni soi laulu.
Näin sen syksyn viimeisen vaahteranlehden.

Astelin koulun pihalle, elämä soi kuin valssi.
Odottelin uutta opettajanpäivää.

Huomasin jonkun pienen oudon ötökän.
Liiskaantuneena oven pieleen.

Syksy oli saapunut sille.

Tartuin ovenkahvaan, ja astuin sisään.
Niinkuin aina ennenkin.

Hieman väsyneenä, mieli kuitenkin lämpimänä.
Tervehdin ihmisiä, join kahvia ja ihmettelin.

Hauskoja ja hassuja.

Kellojen soitua, astelin ja ajattelin.
Mietin mistä puhuisin ja mitä opettaisin.

Tunnit menivät mukavasti.
Kellot soivat tunnille kolmannelle.

Sille viimeiselle.

Porvariston hillitty charmi

Vitun homorunkkarit.

Se on sun cassis

Boogie-woogie soi,
jossain voi katsoa lasiin.

Brandyn ja ruuan kanssa,
voi panssari elävöityä.

Tulla tummaksi tangoksi,
mangoksi, leikkiä liekeillä.

Tanssia piikeillä, tulisilla kauniilla vihertävillä.
Veralla pehmellä, upottavalla. Lyönti sisään.

Tai sitten ulos.

Trendi kauas olettaa, musiikki virittää, olematta leikittää.
Ruoka mainio, seuran nuorimmainen, hakupoika huoraamaton.

Tai sitten tulos.

Virileettiä, samppanjaa, värssyjä ja tunteita.

Sitä ompi tää.

Mustaviinimarjajuoma.

Berliini

Tällä vuosisadalla on täällä,

kaduttu,
huudettu,
toivottu,

kärsitty,
vihattu,
hyökätty,

tapeltu,
tapettu,
raiskattu,

ja kidutettu.

Silti kaupunki kukkii.

Makaronilaatikko

Perkeleet, olemattomat ja vihulaiset.
Enkelit, saarnaajat ja uskovaiset.

Jumalat, olevaiset ja katuvaiset.

Sankarit, veljet ja kuolevaiset.

Vihaajat, rakastajat ja valittajat.
Kuolemattomat ja jotain luulevaiset.

Perkelettä pannen,

vituttaa saatanaakin.

Maailman rannalla

Kaupunki ilman silmiä.
Sade.

Viimaa, vaahteranlehtiä.
Valoja, kaunista.

Historiaa.
Apteekki, Pankki ja Aurajoki.

Tumma syksy ja

Turku.

Takapassi kutospaikalle

Tänään Suomen loistava lentopallojoukkue kohtaa EM-kisojen välierässä Espanjan. Lentopallon maajoukkue on tehnyt jo likimain mahdottoman. Hienoa venymistä nähdään varmasti tänäänkin, kävi miten kävi. Vaikka kirjeenvaihtajan suurin lajirakkaus kohdistuu jalkapalloon on ollut mielettömän hienoa katsoa hyvällä temmolla suoritettuja hyökkäyksiä, komeita torjuntoja ja upeita tiikereitä.

Iskeköön tänään Sammelvuo, pelastakoon Kangasniemi ja passatkoon Esko. Mennään kohti suuria urheilun unelmia.

Berruton joukkueen tuhkimotarina ei ole vielä loppunut. Mitä yllätyksiä Oivasilla ja Heikkisellä on tänään ja huomenna vielä tarjottavana? Kiertääkö Suomen joukkue Kunnaria Moskovassa? Kaikkien aikojen suomalainen palloilusuoritus on jo tehty, mutta ainahan siitä voi pistää vielä paremmaksi...

Tasapäistämisen onni

Kauhea on.
Ihminen ilman ideaa.

Hirvittävä on.
Ihminen jolla on vain idea.

Onneksi meillä on peruskoulu.

Jahtiaamun hurmaa

Niin kävi kirjeenvaihtaja metsästämässä. Passissa jännitti mukavasti ja saalistakin tuli. Edellisestä metsästyskerrasta oli jo useampi vuosi. Kolme laukausta ja kaksi sepelkyyhkyä (kolmas kuti oli muuten vain varmistuslaukaus). Ei hassumpi saldo.

Passipaikoilla olimme jo tänä aamuna viiden aikaan. Hiljaisuus merenrantapellolla oli käsinkosketeltava. Aluksi aloittivat sorsat kaakatuksen, sitten meren päälle lipui myös hanhiparvia. Tämän jälkeen pellolle ilmestyi kaksi valkohäntäpeuraa. Vaikka nuo peurat olisivat hollillemme tulleet, olisi ne pitänyt jättää rauhaan. Mutta kaunista oli katsoa ja maistella luonnon heräämistä.

Sitten alkoi kyyhkyjen lento. Ensimmäinen laukaus kaikui tyynessä säässä kilometrien päähän ja laittoi liikettä niin hanhiin kuin sorsiinkin. Niitä tosin saimme ihailla vain kaukaa. Kyyhkyjä sen sijaan saimme muutaman pannullekin pistettäväksi.

Hienoa oli. Jännitystä riitti ja mukava oli huomata, että nuo Pohjois-Karjalan kunnailla kehitetyt metsästystaidot toimivat myös täällä Varsinais-Suomessa.

Metsästäjän vaisto

Hiljaisuus.
Istun pellon laidalla.

Utua.
Hirvi rytistelee taimikossa.

Säikähdys.
Vaikka tiedän sen olevan kaukana.

Aurinko.
Nousee hiljaa usvan päälle.

Tuuli.
Näen ensimmäisen kyyhkyn.

Jännitys.
Se katoaa horisonttiin.

Odotan.
Haistelen kosteaa metsää.

Katselen.
Ja tunnen vaistoni heränneen.

Metsästän.

Taistelijan hetki

Syvä hiljaisuus.
Tyhjä mieli.
Täydellinen hallinta.

Voi tuottaa onnistumisen.

Paikka jossa pitää.
Unohtaa tuleva ja mennyt.
Täydellinen hetki.

Voi tuottaa voiton.

Hetki jota ei muista.
Jonka vain muut muistavat.
On hetkessä ohi.

Hetken taistelija,
on unohtumaton.

TPS - FC Inter Turku

Vaikka kirjeenvaihtajan kannalta väärä joukkue voittikin, oli turkulainen futisilta hieno. Tunnelmaa riitti katsomossa ja pelissä taistelua. Kyllä suomifutis voi olla kaunista.

Ruattinmaahan tutustumassa

Koska satuimme varaamaan mökkimme Eckerö Linjenin kautta, saimme bonuksena ilmaiset risteilytiketit välille Eckerö-Grisslehamn-Eckerö. Luonnollisesti ne piti hyödyntää, joten lähdimme Ahvenanmaalta päiväreissulle Ruotsiin.

Grisslehamn on osa Norrtäljeä, joka on iso ja harvaan asuttu osa Ruotsia. Sieltä tosin olisi ollut mahdollista käväistä Tukholmassa (110 km), mutta kirjeenvaihtaja sai suostuteltua kirjeenvaihtajattaren korpipyöräilylle. Korpea tuo osa Ruotsista nimittäin lähinnä on. Tuli ihan Pohjois-Karjala olo siellä pyöräillessä. Grisslehamnista löytyi kuitenkin yksi nähtävyys, Albert Engströmin museo. Albert on ollut aikanaan suuri vaikuttaja Ruotsin kulttuuripiireissä. Museoalue oli tutustumisen arvoinen. Hassussa mökissä oli Alpertti ateljeetaan pitänyt. Ihan kiva reissu. 56 kilometriä pyörän päällä ja yksi katkennut pinna saldona. Ja laiva-aamianen piti moottorin käynnissä hyvin koko pitkän päivän.

Kotikuntakierroksella

Pitkän lenkkimme vuoksi päätimme ottaa seuraavan päivän hieman leppoisammin. Suuntasimme tutustumismatkamme "kotikuntaamme" Eckeröön. Eckerö on nykyään vahvasti matkailupainotteinen pitäjä. Eckerössä on satama, josta pääsee kahdessa tunnissa Ruotsin puolelle Grisslehamniin. Tämän takia sinne on kehittynyt jos jonkinlaista matkailutoimintaa.

Eckerössä ihmettelimme sinisiä heinäpaaleja ja käväisimme postimuseossa. Aikaisemmin posti Suomen ja Ruotsin välillä on kulkenut juuri Eckeröstä. Maankohoamisen seuraukset näkyvät hyvin koko Ahvenanmaalla ja varsinkin Eckerössä sen huomaa erittäin hyvin. Eckerön kirkko on aikoinaan (1200-luvulla) tehty merenrantaan, mutta nykyään ranta, pirkhale vie, on karannut monen kilometrin päähän. Myös satamaa on siirretty useaan otteeseen. Pulahdettuamme aaltoihin Eckerön hiekkarannalla suuntasimme takaisin Marbyyn. Kilometrejä tältä reissulta ilmaantui pyörän mittariin neljäkymmentä.

Vuoria, uimista ja kipeät pohkeet

Kolmannen päivän lenkkimme oli pisin (80 km) ja maastoltaan vaativin. Ahvenanmaalla on suhteellisen tasaista huruutella pyörällä, mutta kyllä sieltäkin mäkiä löytyy. Suuntasimme matkamme kohti Getaa ja sillä sijaitsevaa Getabergeniä joka on Ahvenanmaan korkein paikka. Vuoreksi mainostaminen lienee hieman liioiteltua, koska se kohoaa vain 107 metriä merenpinnan yläpuolelle. Menimme osan matkasta meritietä polkupyörälautalla. Polkupyörälautan pitäjän liikeideaa oli pidetty alkuun huonona ideana, mutta se on osoittautunut kuitenkin menestykseksi. Vaikka se seitsemän euroa maksoikin, oli sen ansiosta on mahdollista tehdä sopiva lenkki, joka näkyy kuvassa tummansinisenä viivana. Hyvää palvelua on tuo pyöräilijälle.

Ihailtuamme maisemia lautalta, ajoimme Getan kylän kautta Getabergenin huipulle. Huipun näkötornista on hyvät näkymät Ahvenanmaalle. Käväisimme nauttimassa lounaan Restaurang Soltunassa metsästäjänpihvi ja, jota mökki-isäntämme Alvar oli meille suositellut. Lounas oli hyvä, maisemat ravintolasta loistavat ja lounaan hinta edullinen (8 e 10 e paistettu lohi). Kirjeenvaihtaja suosittelee Alvarin tavoin pistäytymistä Ravintola Soltunassa, jos Getaan sattuisi joku eksymään.

Jatkoimme lenkkiämme Ahvenanmaan mukavissa maastoissa. Tutustuimme Finströmin kirkkoon, ajoimme harhaan (6 km), kävimme kaupassa, uimassa upealla uimarannalla Finströmissä ja lopulta, jalat jo hieman tönkköinä, syömässä makkaran ja ranskalaiset Kattbyn kioskilla Hammarlandissa.

(karttapohja http://www.supertravelnet.com/)

Rantalentistä, lehdistökatsaus ja ympäristötaidetta

Ensimmäinen päivämme meni reissun päällä, lähdimme liikenteeseen Turusta kahdeksan aikoihin aamulla ja saavuimme Eckeröön kaksitoista tuntia myöhemmin. Väliin Mahtui laivamatka Turusta Maarianhaminaan ja neljänkymmenen kilometrin pyöräily sieltä Eckeröön. Matkaan olimme valmistautuneet pakkaamalla ajatuksen kanssa Biltemasta hankitut pyöräilylaukkumme.

Ensimmäisenä varsinaisena tutustumispäivänä hurautimme takaisin Maarianhaminaan ihmettelemään PAF Openin meininkiä. Näimme rantalentopallon finalistit harjoituskentällä. Emme kuitenkaan menneet seuraamaan pelejä paikan päälle, vaan nautimme tunnelmasta alueen ulkopuolella. Kuusikymmentä kilometriä ilmestyi Kulkurini mittariin tästä retkestä. Pyörä kulki mukavasti ja ilma oli mitä hienoin.

Ahvenanmaan lehdet (Åland ja Nya Åland) suorastaan pursuivat juttuja siitä, kuinka hyvin tuo kyseinen turnaus oli mennyt. Tosin eipä Ahvenanmaalla varsinaisesti aina niin kauheasti tapahdukaan. Turnaushuuman laannuttua Nya Ålandin kansikuvajutussa uutisoitiin, että kissaa oli potkaistu. Ahvenanmaalaiset lehdet osaavat kyllä tehdä tikusta asiaa. Ahvenanmaalaiset eivät tunnu olevan kovin kiinnostuneita muun maailman menosta. Siinä määrin suosittuja nuo paikalliset lehdet näppituntumalta olivat.

Eivät kuitenkaan olleet tehneet juttua tuosta komeasta autosta joka ei ole myynnissä. Lintutornia ei kirjeenvaihtaja löytänyt (viitan mukaan piti olla), mutta tuo hieman pintavaurioita saanut komistus sen sijaan löytyi.

Kirjeenvaihtaja kiittää ja kumartaa muita pyöräilijöille tehtyjä viitoituksia Ahvenanmaalla. Elän toivossa, että täällä mantereellakin herättäisiin ja viitoitettaisiin retkipyöräilyyn soveltuvia reittejä paremmin.

Katkenneita pinnoja ja sormia kauniilla pihapiirillä somistettuna

Reissu Ahvenanmaalle tuli tehtyä. Ilmat olivat loistavat. Pyörä kulki hyvin, mutta pinnojen poikki paukahteleminen aiheutti pari harmaata hiusta ja loppujen lopuksi bussimatkan Eckeröstä Maarianhaminaan. Onneksi se rullasi kuitenkin, niukin naukin, kotipihaan asti. Nyt on pyörä huollossa ja uusi vahvempi vanne on tiedossa siihen.

Pyöräilyssä on monia hyviä puolia. Eräs hyvä puoli on, että lomabudjetti pysyy kurissa. Nautintoaineita kun ei juuri viitsi pyöräillessä ottaa, eikä myöskään harrastaa muita, maksullisia kulkuvälineitä. Muutenkaan reissu ei ollut kallis. Mökkimme maksoi 181 euroa viikolta ja matkat Turku-Maarianhamina-Turku kahdelta hengeltä 70 euroa. Eli naamaa kohti asumis- ja matkakustannukset olivat 125 euroa. Pyörän moottorin käyminen vaati luonnollisesti ravintoa jota kirjeenvaihtaja ansiokkaasti metsästi eri puolelta Ahvenanmaata. Karuista olosuhteista huolimatta ruokaa oli riittävästi pitämään moottorin vireessä.

Asumispaikkamme (kuvassa pihapiiri) Ahvenanmaalla oli oikein miellyttävä. Aiemmin kyseinen mummonmökki oli toiminut leivintupana. Saunaa ei ollut, joka olikin ainoa miinus. Kiitokset vielä mökin isäntäväelle Allvarille ja Agnekselle, palvelu pelasi ja oli erittäin ystävällistä. Allvar hämmästytti kovasti kätevyydellään, vaikka oikean käden sormet oli sirkkeli puraissut melkein tykkänään pois. Paremmin Allvarin käsi toimi kuin kirjeenvaihtajan takapyörä.

Pyörien pitkin pallonkylkeä

Ylämäestä alamäkeen.
Hiki haihtuu.
Kuollut siili.

Suhina korvissa.
Harmaahaikara kaislikossa.
Hiekkatie.

Silta yli kalastajien.
Kahvila ja possumunkki.
Pinna katkesi.

Hauska postilaatikko.
Vastaantulija tervehtii.
Lisään vauhtia.

Ja ajan auringonlaskuun.

Hälsingar från Åland!

Ympäri ollaan pyöräilty ja yhdessä menty kirjeenvaihtajattaren kera. Pyöräilysäät ovat olleet loistavat ja kilometrejä on tullut mittariin iloisesti. Eilen hurautimme Eckeröstä Geta Bergenille ja takaisin. Kahdeksankymmentä kilometriä tuntuu pikkaisen jopa kirjeenvaihtajan teräksenkovissa reisissä. Palatkaamme astialle jahka täältä saarivaltakunnasta irtaudun.

Hih!

wirallinen kirjeenvaihtaja, täytetyt tomaatit, liperi, dublin kuvia, grillatut tomaatit, kvinnan stokholm södermalm, pyöräilyn historia, maailmankaikkeuden kirjeenvaihtaja, steel panther, turun uuden pääkirjaston, historian kuuluisia viimeisiä sanoja, sotakirjeenvaihtaja, ihmisyys, dublinissa, täytetyt tomaatit grilli, grillatut broilerinfileet ohje, kesäleiri 2007 kuvat, prideparaati, tukholma pride, antimateria pommi, rosalan viikinkikeskus, berliinin kirjeenvaihtaja, björkboda jalkapallo, cappucinon tekeminen, jee, tukholman stadion, bengtskär majakka, kr47, dublin pyöräily, kupletin juoni, risk peli, kuunneltavia kupletteja, södermalm, pikku nepal, viri viri tööt tööt, tukhoman baarit, taiteen puutarhassa, allsångissa, wehrmacht panssarivaunut, kesäloman loppu runoja, runoilu, grillataan lapsille, suur liperin historia, pöytälätkä, broilerinfileet, pyöräreissu eurooppaan, tilanne on erinomainen minä hyökkään, tukholman kirjeenvaihtaja, rosala kokemuksia, dublinin kartta, diabolo temput, viikinkikeskus, smetana kastike, maailman kallein viski, kolin historia, häähumua, jelmu.net, hoo, häät toivotus, sedu, prideparaden stockholm 2007, mascarponetorttu, pölkky peli, jeims brown, majakan valo, dublin lentokenttä, julkinen liikenne

Fiksuimmat lukijani varmaan arvaavatkin, mitä nuo sanat tarkoittavat. Kirjeenvaihtajalla oli hauskaa. Antimateriapommin kohdalla iski naurukohtaus! Joten piti sitten hauskuuttaa teitäkin.

Affenanmaalla pyörii vaihtaja

Suuntaamme kirjeenvaihtajattaren kanssa pyöräilemään Ahvenanmaalle. Tarkoitus olisi viikon aikana tutustua tuohon söpöön pikkuvaltioon Suomen rajojen sisällä. Mattsoneita ja Karllsoneita olisi tarkoitus moikkailla. Mutta raporttia tulee sitten myöhemmin. Mutta painellaanpa sitten tuonne runomaailman puolelle.

Kesän jatkot ja syksyn etkot

Sinne viuhahtavat kesäiset leikit, tuonne tuuleen ja tuiverrukseen
Kauniina hymyilevät syksyiset illat, pehmeät ja hellän pimeät.

Koskettelevat nuo illat, kuin lämpimät pisarat iholla.
Leppeästi muistuttavat menneestä kesän lämmöstä.

Mutta vielä on aikaa nauttia lämmöstä ja elon vihreydestä.
Syksyisen tuulen tuiverrus on melankolisen mielen toiveuni.

Kirjeenvaihtajalle töitä

Sivutoimipesti ilmaantui, eli opetustyöt odottelevat taasen syksyllä jatkuen koko ensi vuoden (mahdollisesti jopa useamman). Eli iloinen on kirjeenvaihtajan mieli, jonka kunniaksi kirjoittelen lorun.

Rokkista, pokkis!

Kesä helteinen,
paita hikinen.

Hymy kasvoilla,
riemu laivoilla.

Jalka pomppii iloisesti,
alkaa mulla kohta kiva pesti!

Keskiluokkaista

Porvarin kesäpäivät

Sinne painuu porvari chillaamaan,
biitsille, paatille tai mökille.

Napauttaa sidukan tai olusen,
nauttii lyhyestä kesästään.

Huomaa taas lintusen lentävän,
huuhkajan huhuilevan.

Napauttaa naamaan grillipihvin,
salaatilla ja sinapilla.

Tuhraa kesän alennusmyynneissä,
ostaa paidan tai kaksi.

Ihmettelee ilmoja, teutaroi sateessa festareilla,
leikkii hiekkalaatikolla ja ui.

Kaipaa vain.

Jotain ja paljon enemmän.

Suur-Liperi!

Kirjeenvaihtaja on sivutoimenaan pyörittänyt myöskin valtiota. Tänään kuitenkin Koisiin tarina kuitenkin päättyi. Valtiomme ajautui sisäisiin ristiriitoihin, eikä se pystynyt vastaamaan muuttuvan maailman luomiin haasteisiin.

Tämä kuitenkin auttoi aikaan saamaan uuden kukoistavan, toimivan ja ihanteellisen järjestelmän, Suur-Liperin. Suur-Liperin toimintakulttuuri ei ole vielä selvä, mutta uskon saavani loistavia ehdotuksia järjestelmän luomisessa kaikilta ihanilta ihmisiltä!

Tehkäämme yhdessä kukoistava ja ennakkoluuloton valtio. Johtamisvastuun valtion vetämisessä voi kirjeenvaihtaja sysätä suosiolla muille.

Suur-Liperille!

Suur-Liperi on ennakkoluuloton,
Suur-Liperi on mahtava.

Se uskaltaa,
olla parempi,
kauniimpi,
uhmakkaampi,
leikkisämpi,
neuvokkaampi

ja kaiken vuoksi,
ja juuri siksi,

viisaampi.

Suur-Liperi! Suur-Liperi! Suur-Liperi!

Uskalla sinäkin toimia itsesi, Suur-Liperin ja maailman hyväksi. Ja tee historiaa.

Tavaroiden taikamaailma

Niinhän tuo Martikaisen Jarkko lauleskelee. Kirjeenvaihtajalle tuo piisi tulee mieleen usein ostoksilla. Tai vain käppäilessä ympäriinsä kaupunkien keskustoissa. Eilen tuli tuo piisi mieleen kuljeksiessani täällä Helsingin keskustassa. On se hassua, kuinka paljon kaikenlaista sälää on myytävänä. Toivottavasti tästä tavaroiden kuluttamisesta päästään jossain vaiheessa eroon ja siirrytään enemmän erilaisten palvelujen kuluttamiseen. Joissa ei tuo maapalloparka tuntisi itseään niin pahoin kohdelluksi. Ja ihmiset kehittyisivät enemmän pään sisältä, kuin sen ulkopuolelta. Jos sitä kaupunkimaasturia nyt voi edes minkäänlaiseksi kehittymiseksi laskea.

Mutta näin siis tänään. Purppaista piti. Ja Helsingissä ollaan. Kyllä Turku ompi parempi. Ja täältä sitten kirjeenvaihtaja reportoi. Kuhan kerkiää.

I går ätade vi, med en annan brevväxlaren i en restaurant. Det var Pikku-Nepal. Portionerna var stora, men inte så smakliga. Naan-bröd var bra och raita också. Den annan brevväxlaren (väl härliga) tykte om sin portion men jag tykte inte så mycket min. Men här vi går!

Kirjeenvaihtajan runon ja rajan päivä

Tänään on vietetty tuon kansallisrunoiljamme, Eino Leinon päivää. Kirjeenvaihtaja on viettänyt tätä runoilun ja suven päivää lukemalla kirjaa Saksan viime hetkistä toisessa maailmansodassa. Parinkymmenen kilometrin pyörälenkki tuli myös huitaistua täällä Suomen rajamailla. Kauniisti nuo hongat humisi.

Nyt onkin jännittävä nähdä mihin suuntaan tuo runosuoli lykkiii. Lähteekö piipusta sotaista jyrinää vai pehmeästi lenomaiseen tyyliin aaltoilevaa virtaa. Sen näkee kun kokee. Aina ei voi tietää. Ei varmasti tiennyt Leinokaan aina. Tai mistäs minä tiedän? Tietämättömyys voisi ollakin hyvä teema. Siihen saisi ehkä rytinän ja virran sekoitettua.

Ajaton virta

Katkeilevat.
Ne kovat puut.
Kun rauta koettelee.
Tai halkaiseva paine.

Murskaantuvat sirpaleiksi.
Ne kovat puut.

Ruohiintuvat riekaleiksi.
Telaketjuissa.
Ne kovat puut.

Satoja vuosia,
ne kovat puut.

Ovat huojuneet ajan virrassa.

Teräksen, paukkeen
ja jyrinän tauottua.

Ponnahtaa esiin virkeä koivu.

Suur-Liperin emäpitäjässä

Kirjeenvaihtaja on tupsahtanut taas tänne Suomen sydämeen Liperiin. Kesäistä on. Kirjeenvaihtajan auto läpäisi katsastuksen, joten pääsen hyvillä mielin ajelemaan Namibiasta palanneen sankarimatkaajan kanssa takaisin Turkuun.

Kiva on kesä kaikilla.
Sauna.
Lämmin.
Tai pilvinen taivas.


Piti lämitellä huomista runotuokiota varten. Ja terveiset Kiikalaan kesäleirille. Saatiin pitsaa sopuhintaan Heinolasta. Kuul.

Dublin lyhyesti kuvien kera

Kirjeenvaihtaja unohti autuaasti kehua näissä teksteissään Irlannin kansallismuseota. Se on iso, komea ja kaiken hyvän lisäksi ilmainen. Siellä menisi päivä, jos ei toinenkin. Löytyy paljon taidetta, tiedettä ja historiaa. Irlantilaisissa merkeissä. Mutta jääköön Irlanti nyt rauhaan. Päätään reportaasiini sateenvarjokuviin. Siitä kun on kovasti apua vihreällä saarella . Ja hyvin vettä pitävistä kengistä. Kaivuritkin muuten lentää Dublinissa.

Dublinin ympäristössä hötkyilemässä

Dublinin harmaanoloinen keskusta alkoi pian kyllästyttää kirjeenvaihtajia, joten lähdimme retkeilemään Dublinin ympäristöön. Vaikka sateinen ilma painoikin, olivat Dun Laoghaire, Howth ja Malahide ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Kauniita puutarhoja (kuinka niillä riittää aika niiden ylläpitämiseen?) oli mukava kuikuilla bussin yläkerroksesta.

Myös esikaupunkien leppoisa rauha miellytti. Dun Laoghairessa on James Joycen museo. Kirjeenvaihtajat kävelivät sujuvasti siitä ohi. Emme jaksaneet maksaa sisäänpäädystä vaadittua kahdeksan euron sisäänpääsymaksua. Rantabulevardia pitkin oli kuitenkin mukava tepastella.

Howthista avautuu mainio näkymä Dubliniin ja sen rinteitä pitkin kulkee montakin polkua. Kirjeenvaihtajat suosittelevat pidempääkin tutustumista, piknik sen rinteillä toimisi myös varmasti. Meihin iski Howthin rinteillä sade jonka takia jouduimme jättämään tutustumisen puolitiehen. Howthin satamassa kävimme juhlimassa juhannusta, välillä jopa aurinko pilkahteli kirjeenvaihtajille.

Malahiden reissu jäi myös puolinaiseksi sateen takia. Sen merkittävin nähtävyys Malahiden linna, ei ollut auki Pinkin konsertin vuoksi. Bussi (linja 32 A) kulki kuitenkin pitkin Dublinin lahden rantaa ja maisemat olivat mahtavia. Malahiden lähistöllä on myös pitkiä hiekkarantoja, jos vaikka sattuisivat biitsikelit yllättämään.

Ei ollut kirjeenvaihtajilla siitä huolta. Mutta voihan sitä sattua. Polveenkin. Niinkuin Jermu Gustafssonilla sattui, eilisessä Inter-HJK pelissä. Hyvä peli oli se. Interiltä ainakin. Vaikkei voittanutkaan (1-1). Ja kuten Polkkiskin jo mainitsi, Suomi on Turusta. Ja Kangasala liitetään Suur-Liperiin. Längelmäveden rantojen takia.

Herkuttelua a´la Dublin

Juomisen lisäksi matkoilla on hyvä syödä. Ettei tulisi nälkä. Pubiruokaa emme juuri syöneet, vaikka se onkin oppaiden mukaan varsin hyvää. Irkkujen ruoka-aikataulut ovat hieman erilaiset kuin meidän. Aamiaista saa kahdeksasta kymmeneen, lounasta kahdestatoista kahteen, "Early Bird"-aika on puoli viidestä puoli kahdeksaan ja illallista tarjoillaan kahdeksasta eteenpäin. Jotkin paikat ovat iltapäivisin kiinni ja aukaisevat ovensa uudelleen seitsemän aikoihin. Tuohon "aikaisen linnun" aikaan saa syödä halvemmalla ja/tai useampia ruokalajeja kuin illallisella. Miellyttävimmän (hinta-laatu) Early Bird-menyyn nautimme intialaisessa The Village (kuvassa alkupala) ravintolassa Howthin satamassa. Etsimme tosin sieltä kalaravintolaa, mutta emme kävelleet tarpeeksi pitkälle. Mutta hyvä näin.

Ravintoloita löytyy Dublinissa joka lähtöön, joten nälkään ei varmaan kukaan pääse kuolemaan. Hinnoittelu on myös varsin maltillista ja samalla tasolla Suomen kanssa. Kahviloistakin löytyy syötävää, mutta ainakin niissä kahviloissa joissa kävimme syömässä, ei ruuan maku järisyttänyt.

Pubien luvattu maa

Dublinissa ei ole suuria vaikeuksia eksyä baariin, toisin kuin Tukholmassa. Pubeja löytyy joka toisen nurkan takaa, jos ei jokaisen. Varsinainen pubikeskittymä löytyy Temple Barin alueelta. Siellä oli porukkaa Dublinista, ulkomailta ja muualta irkuista tungokseen saakka varsinkin viikonloppuiltaisin. Perinteistä irkkumusiikkia kirjeenvaihtajat kävivät kuuntelemassa The Auld Dublinerissa ja Fitzgerald`s ravintoloissa. Auld Dubliner kuuluu kaupunkioppaiden mukaan niihin paikkoihin joissa pitää käydä. Sen huomasi, paikallisia ei juuri siellä näkynyt, ja "paintti" (0,568 l) siellä oli Dublinin reissuin kallein (5 e). Perinteisessä irkkupubissa on ollut kaksi puolta Bar ja Lounge. Baari on ollut tarkoitettu lähinnä miehille ja aulabaari taas kaikille. Nykyisin tuolla asialla ei ole enää suurta merkitystä. Lähinnä sen huomaa siitä, että baarin puolella on enimmäkseen seisomapaikkoja ja aulabaarissa on mukavammat istumapaikat.

Pubeja tuli kierreltyä ihan urakalla, mainitsemisen arvoisina mieleen jäivät: R.J. Kiely & Sons (palkittu myös ruuastaan), Lotts Bar, teatteriväen kokoontumispaikka The Flowing Tide ja venäläishenkinen Pravda.

Pubit ovat kirjeenvaihtajan mielestä yleensä ottaen mukavia, eivätkä Dublinin kuppilat tehneet poikkeusta. Suuntaan tai toiseen.

Modernia taidetta etsimässä

Kuten tuli mainittua, tarkka kartta on hyvä olla olemassa Dublinissa. Modernin taiteen museo, vaikka se onkin iso ja komea, ei tahtonut ilmaiskartan perusteella löytyä. Lopulta kuitenkin paikalle löysimme ja hieman petyimme, tosin ei voi valittaa liikaa, sisäänpääsymaksua sinne ei vaadittu ja näyttelyiden pystyttäminen oli osittain kesken. Opasteet museossa olivat kuitenkin puutteelliset, eikä hienoista näyttelytiloista oikein oltu osattu ottaa kaikkea irti. Mutta muuten paikka on tutustumisen arvoinen. Aikaisemmin paikka (Royal Hospital Kilmainham) on toiminut brittiarmeijan sotilassairaalana ja siitä oli haluttu tehdä mahdollisimman hieno, jotta rekrytointi olisi ollut helpompaa. Kyllä siellä on haavoittuneiden kelvannut kellotella. Jos vain ovat jaksaneet siitä olla kiinnostuneita.

Modernia teatteria kirjeenvaihtajat löysivät Peacock-teatterista. Peacock Teather on osa irlantilaisten kansallisteatteria Abbey-teatteria. Siellä kirjeenvaihtajat tutustuivat Mark O´Rowen ohjaamaan ja kirjoittamaan Terminukseen. Lavastus oli hieno, kuten esityskin. Alussa kirjeenvaihtajalla oli pieniä ongelmia ymmärtämisen kanssa, teoksessa käytetty kieli kun oli shakespearelaista runomittaista meininkiä. Mutta kyllä siihen sisään pääsi. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan.

Majoittumista ja palloilua

Hotellimme oli yllättävän kaukana keskustasta ja keskellä teollisuusaluetta,. Emme tosin mitään luksusta odottaneetkaan. Hotellimme oli selkeästi halvin vaihtoehto. Tiukalla budjetilla on huonot puolensa. Ei sille mitään voi. Kuvassa näkymä hotellihuoneemme ikkunasta.

Aamulla menimme testaamaan paikan hotelliaamiaista (lisämaksullinen kirjeenvaihtajapariskunnalle). Kirjeenvaihtaja päätti kokeilla irkkuaamiaista (munaa, pekonia, papuja, makkaraa ja muuta rasvaista). Mahan se täytti. Irkut ovat muuten, irkkulehtien mukaan, eniten Euroopassa huolissaan terveellisestä ruuasta. Syytä onkin, jos tuollaisella aamiaisella aina päivänsä aloittaa. Toisaalta kirjeenvaihtaja jaksoi tuon annoksen ansiosta tallustella pitkän päivän ympäriinsä Dublinissa.

Ensimmäisenä varsinaisena tutustumispäivänä Dubliniin kiertelimme sen keskustaa ympäriinsä ja käväisimme Trinity Collegen kirjastossa tutustumassa sen Book of Kells näyttelyyn. Näyttely oli varsin mielenkiintoinen, mutta hintava (8 euroa). Trinity Collegen alueella on mielenkiintoista tepastella, siellä voi nähdä vaikka kuvassa esiintyvän pallon.

Liikkuminen vihreällä saarelle ja saarella

Alku ei ollut lupaava. Kirjeenvaihtajapariskunta onnistui myöhästymään lentokoneesta. Olimme tosin lentoasemalla jo reilua tuntia ennen koneen lähtöä, mutta emme onnistuneet tekemään lähtöselvitystä automaatilla (johtui siitä, että kirjeenvaihtajattaren nimessä on ääkkösiä ja allekirjoittaneen nimi taas oli varauksessa vain yksiosaisena, kun se virallisissa kirjoissa on kaksiosainen) vaan jouduimme jonottamaan lähtöselvitystiskille. Jonossa meni taas meni yli tunti joten kone meni ilman meitä. Pääsimme kuitenkin lähtemään ilman lisäkustannuksia seuraavalla vuorolla. Muutama tunnin tosin menetimme, mutta onneakin matkassa siis oli.

Dublinin lentokentälle päästyämme hommasimme viikkokortit paikallisliikenteeseen. Tulikin jo tuolla aiemmin mainittua, että hinnastot ovat Dublin Bus:lla varsin sekavat, mutta etukäteistyö maksoi vaivan. Sain liikkua koko viikon Dublin ratikoissa (LUAS) ja linja-autoissa 25:llä eurolla (pelkästään yksittäismatka lentokentältä keskustaan maksaa kuusi euroa, nyt pääsimme reissaamaan samalle lipulla kaikkiin esikaupunkeihin jne.). Julkinen liikenne toimii Dublinissa hyvin ja kaksikerroksista busseista on hyvät näkymät ympäristöön.

Sen sijaan kunnon linjakarttoja julkisesta liikenteestä ei saa, jonka takia kannattaa hommata hyvä Dublinin kartta. Turisteille ilmaiseksi jaetuista kartoista ei ole apua, jos haluaa retkeillä vähänkin kauemmas. Eikä niistä myöskään näe kaikkia kadunnimiä. Kirjeenvaihtaja jätti kartan ostamatta alkuun ja nuukuuttaan ei sitä myöhemminkään hankkinut. Se olisi kyllä helpottanut paljon elämää. Toisaalta se olisi vähentänyt myös onnellisten eksymisten määrää. Lomalla kun ei saa olla turhan kiire, eikä se pieni jännityskään aina ole haitaksi.

Kuvassa muuten näkyy taustalla myös "The Dublin Spire". Se on 120 metrinen piikki keskellä Dublinia. Ihan kiva. Kai. Jos tykkää. Ainakin se on iso. Josta kirjeenvaihtaja antaa plussaa.

Parasta ja pahinta Dublinissa

Reissu tuonne vihreälle saarelle tuli siis suoritettua. Lämpöisimmät muistot jäivät reissuista Dublinin ympäristöön ja teatterikäynnistä Peacock-teatterissa. Kaikkein parasta oli kuitenkin ihastuttava matkaseuralaiseni. Diabolon lisäksi reissussa oli siis mukana kirjeenvaihtajatar. Myös se ensimmäinen Guinness aidossa ympäristössä maistui mukavalta. Vaikka en Guinnessia rakastakaan. Tumman oluen pitää olla, kirjeenvaihtajalle täydellisesti sopiakseen, vahvempaa ja siten täyteläisempää.

Huonoimpana puolena jäi mieleen välillä vedenpaisumuksen mittoihin kasvanut sade. Dublinissa oli harvinaisen kosteaa. Kirjeenvaihtajapariskunnan poistuessa Dublinista, oli siellä satanut kaksi kertaa enemmän kuin kesäkuussa keskimäärin.

"Jee, mettää!"

Näin ajatteli kirjeenvaihtaja nähdessään jälleen laskeutuvasta lentokoneesta. Täällä sitä riittää. Useammallekin jalalle. Onhan toki Irlannissakin metsää, mutta kyllä suomalainen korpi on jotain. Se ei ole turhan sliipattua ja sinne voi jopa eksyä. Ja sitä löytyy kaikkialta.

Kirjeenvaihtaja on korven kasvatti, ei sille mitään voi. Kyllä havupuissa on sitä jotain. Vaikka kyllä koivutkin on ihan hyviä. Ainakin näin keskikesän aikaan.

Aitillein

Tuolle parhaimmalle

Hellassa huomassa sai lapsi olla.
Aamupusuilla heratteli.

Onnellisia kesapaivia.
Auringossa ja ukkosessa.
Aiti peraan katsomassa.

Ettei lapsi vaan itseaan loukkaisi.

Auttoi, ohjasi,
joskus ehka komensi.

Tielle kauniille,

aikuisuuteen.

Kuusitoista astetta ja kuurosadetta

Siina on ollut tama Dublinin saa tahan mennessa. Eilen kavaistiin kirjeenvaihtajattaren kanssa katsomassa teatteria. Dublin kun on teatterin alalla ollut ja on vielakin voimissaan. Mutta siita lisaa sitten kun taas palailen kotimaan kamarille. Kavaisimme eilen myos Dublinin esikaupungeissa bussireissulla, tai oikeastaan Dublinissa on useita kylia jotka ovat sitten ajan saatossa linkittyneet kaupungiksi. Suosittelemme ehdottomasti tutustumista tahan Dublinin ymparistoon. Kaksikerroksisesta bussista on kiva katsella maisemia ja Dun Laghoire on todella komia paikka, loytyy sielta tuon Irlannin tunnetuimman kaiffarin, James Joycen museokin. J. Joycen tunnetuin teos, Odysseys tosin oli pannassa taalla irkuissa 60-luvulle asti (ilmestyi 1922).

Irkut osaavat muuten rahastamisen taidon turisteilta. Siihen on kirjeenvaihtaja useampaan kertaan tormannyt. Jotenkin omituista etta Pyhan Patrikin kirkkossa on sisalla turistikauppa...

Dublinin kirjeenvaihtaja

Kirjeenvaihtaja siirtyy tuonne vihreälle saarelle viikoksi. Sieltä hän pyrkii reportoimaan, jos vain koneelle pääsee ja ehtii. Sen näkee sitten.

Ensimmäinen kosketus Dubliniin, nettisurffailun merkeissä, oli kiinnostava. Kaikenlaista löytyi. Ainakin tämän artistin keskiviikkoinen keikka kiinnostaisi. Samoin kiertely jonnekin rannikon suuntaan. Ja kyllä noihin maltaasta valmistettuihin juomiin tulisi tutustua. Ja niitä tarjoileviin paikkoihin.

Dublinin matkaajan kannattaa muuten tutustua etukäteen sekavaan joukkoliikennejärjestelmään. Käsittääkseni säästin rahaa tutustumalla joukkoliikenteen taksoihin etukäteen. 25 eurolla pitäisi koko viikko päästä liikkumaan Dublinin julkisilla, matkan lentokentältä ja takaisin pitäisi kuulua lipun hintaan. Muuten kun se maksaisi 14 euroa. Täältä löytyvät sekavat viikkomaksut. Jos vaikka joku olisi Dubliniin menossa. Hauskaa tosin, että 30 euroa maksava viikkolippu, ei sisältänyt tuota lentokenttäreissua. Tosin sillä saa muita etuisuuksia. Mutta sellainen tuntuma tuosta järjestelmästä jäi, että tarkkaan pitää ne pienelläkin kirjoitetut osiot lukea.

Noh, kirjeenvaihtaja on täten varautunut irlantilaiseen meininkiin. Irlannissa työskennellyt varoitteli, että siellä päin saatetaan jopa hiukan rahastaa tyhmiä turisteja. Toisaalta, missäpä ei? Paitsi täällä pohjolan perukoilla.

Rillausta a´la kirjeenvaihtaja

Kirjeenvaihtaja päätti sitten kantaa kortensa kekoon ja osallistua kesäkuun ruokahaasteeseen. Arvovaltainen raati, johon kuului kirjeenvaihtajatar, hänen siskonsa ja isänsä pitivät kirjeenvaihtajan aikaansaannoksista grillin ääressä. Varsinkin kastike oli kirjeenvaihtajan mielestä, ja raadinkin mielestä, loistava. Balsamicon, oluen ja smetanan liitto vei kielen mennessään.

Ruokajuomana tämän menyyn kanssa menee mainiosti lager-olut, kuohuviini tai kevyt valkoviini.

Maltaiset broilerinfileet (neljälle hengelle)

4 kpl marinoimattomia broilerinfileitä
1,5 dl ykkösolutta
2 rkl balsamicoa
1 dl smetanaa
ruohosipulia
ròsepippuria
suolaa ja sokeria

Sekoita keskenään olut, balsamico ja heitä sekaan reippaanlaisesti suolaa ja ripaus sokeria maun tasapainottamiseksi. Laita broilerinfileet marinadiin ja anna maustua jääkaapissa ainakin puoli tuntia.

Fileiden maustuttua ota fileet erilleen, lämmitä marinadi ja sekoita joukkoon smetana. Kastikkeen ei tarvitse kuin kiehahtaa. Kaada kastike tarjoiluastiaan ja ripottele sekaan rósepippuria ja ruohosipulia.

Grillaa fileet, mieluiten tietysti suhteellisen miedolla lämmöllä. Tässä kirjeenvaihtaja oli turhan malttamaton ja meni laittamaan fileet turhan kuumille hiilille. Lisäkkeiksi valmistimme kirjeenvaihtajattaren kanssa täytettyjä tomaatteja ja salaattia.

Selleriset tomaatit (neljälle hengelle)

4 isoa tomaattia
1 dl kuskusta
0,5 dl ruohosipulituorejuustoa
varsiselleriä

Leikkaa "hatut" pois tomaateista ja poista siemenkodat. Tee kuskus ohjeen mukaan. Sekoita kuskuksen joukkoon pieneksi hakattu varsiselleri ja tuorejuusto ja sekoita. Täytä tomaatit aikaansaadulla tahnalla ja grillaa tomaatit. Täytetyt tomaatit voi myös esilämmittää mikrossa ja grillata niihin sitten vain hieman väriä.

Salaatiksi kirjeenvaihtajatar teki fetasalaattia. Ohje on kirjeenvaihtajalta tarkasti salattu, mutta hyvin se toimi. Salaatti voisi olla, tasapainon vuoksi, kesäisen makeakin. Mansikoita, meloneita tai vaikkapa persikoita voisi salaattiin sekoitella.

Kirjeenvaihtaja grillasi annokseen lisäksi tummaa ruisleipää. Se korostaa mukavasti ruuan maltaisia lähtökohtia. Real-palat toimivat tässä hyvin, tumma saaristolaislimppu olisi ollut loistavaa.

Veljellein

Tuolle parhaalle


Uskaltaa olla,
taiteellinen ekopelaaja.

Taitaa olla,
rakkautta itseen ja muihin.

Voi olla,
hameessa tai vaikka ilman.

Rakastaa olla,
erilaisten ja samanlaisten kanssa.

Tietää olla,
uskalias ja peloton.

Vihaa olla,
toimeton ja olematon.

Haluaisi olla,
ja on varmasti,

itsensä,

tuo rakas veljeni.

Ihmisyys

Kirjeenvaihtaja luki loistavan historiallis-filosofisen teoksen "Ihmisyys" jonka on kirjoittanut Jonathan Glover (suom. Petri Stenman). Teoksessaan Glover pohtii 1900-luvun sotahistorian ja filosofian perusteella, mikä meidät ihmiset saa tekemään järjettömiä tekoja. Miksi Hitleriä, Stalinia tai Pol Potia ei noustu vastustamaan ja miksi heidän tekonsa kansan sisällä hyväksyttiin tai niihin jopa kannustettiin? Miksi tavalliset jenkkipojat tappoivat Vietnamin sodassa siviilejä mitä järjettömimmillä tavoilla?

Kirjeenvaihtajan teos sai useampaan kertaan pohdiskelemaan "Mitä minä olisin tehnyt?". Olisinko mennyt virran mukana ja hyväksynyt juutalaisten viemisen keskitysleireille? Olisinko tehnyt elettäkään vastustaakseni, vai osallistunut aktiivisesti?

Vaikka Glover kirjassaan selittää hyvin sen miksi ihmiset tekevät julmuuksia, tai ainakin hyväksyvät ne, on hänellä kuitenkin lähtökohtana se, että jotakin voimme historiasta oppia. Emme saa antaa pahalle pikkusormeamme. Jos sallimme yksittäisen ihmisen surmaamisen, on helpompaa sen jälkeen pistää matalaksi koko kylä ja hetken päästä jo mietimme, pitäisikö koko kansa tuhota. Loppujen lopuksi tämä ajattelu kuitenkin kääntyy omaa napaa vastaan.

Ensin ne tulivat hakemaan juutalaiset
enkä minä sanonut mitään -
enhän ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan kommunistit
enkä sanonut sittenkään mitään -
enhän ollut kommunisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhditysihmiset
enkä sanonut siihenkään mitään -
enhän ollut ammattiyhdistysihminen.
Sitten ne tulivat minut -
eikä ollut jäljellä ketään,
joka olisi puhunut minun puolestani.

- Pastori Niemöller - (lainaus J. Gloverin kirjasta)

Suosittelen kirjaa kaikille ihmisyydestä kiinnostuneille. Kirja on kiinnostavasta aiheesta oivallisesti kirjoitettu yleisteos, josta henkäilee humanismin mahdollisuus raaimmissakin tilanteissa. Ainoa asia, mikä kirjassa häiritsee on sen taitto, siiihen on eksynyt paljon tavuviivoja mystisiin paikkoihin. Häiritsi alkuun pahasti luettavuutta. Mutta sen jälkeen kirjeenvaihtaja oli täysin myytyä miestä.

Sauvossa possuilemassa

Polkkapossu parempine puoliskoineen kutsui kirjeenvaihtajapariskunnan käymään Kemiönsaaren naapuriin Sauvoon. Päivä oli helteinen, ruoka mainiota, diabolo lennähteli vinhasti, drinkit virkistäviä ja seura innosti jopa laulamaan kesäyössä. Siihen oli hyvä kirjeenvaihtapariskunnan päättää ensimmäinen lomaviikkonsa.

Kiitokset suuret polkkiksille ja Miihkalille!

Majakan valoa etsimässä

Kirjeenvaihtaja, ihanan kirjeenvaihtajattarensa kera, kävi tutustumassa Bengtskärin majakkaan ja Rosalan viikinkikeskukseen. Sää oli jälleen tuona päivänä, kuin morsian tuo ja pyöräilyreissu (21 km) Kärrasta Kasnäsiin sujui aamulla mainiosti. Lövön lossilla saimme tasoittaa henkeämme matkan varrella. Mukaan kirjeenvaihtaja oli ottanut mukaan myös rakkaan diabolonsa, jotta sekin saisi nauttia ulkosaariston merellisistä olosuhteista.

Kasnäsissa hyppäsimme paattiin, jolla aloitimme seikkailumme kohti Rosalaa ja Bengtskärin majakkaa. Rosalassa saimme päällikönhallissa eteemme kuhakeittoa ja Rosalan limppua. Jälkimmäinen vei siinä määrin kielemme, että ostimme sitä eräälle tunnetulle herkkusuulle ja hänen paremmalle puoliskolleen viemisiksi. Viikinkikeskus oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus. Tosin kirjeenvaihtajalle jäi hieman ristiriitaiset mielikuvat paikasta. Viikinkikeskus on ehkä hieman liian suureellinen nimi kyseiselle paikalle. Rosalan saari itsessään on varmasti itse mielenkiintoinen paikka ja siinä sivussa kannattaa, tuossa viikinkikeskuksessakin vierailla. Tosin on tietysti hienoa, että uskalletaan yrittää kaikenlaista. Mutta hieman väkisin tehdyn oloinen maku ainakin kirjeenvaihtajalle jäi. Tosin emme kirjeenvaihtajattaren kanssa ehtineet tarkemmin tutustuakaan kun matkamme jatkui jo kohti Bengtskäriä.

Jos Rosalan viikinkikeskus oli siis kirjeenvaihtajan mielestä hieman ristiriitainen kokemus , niin samaa ei todellakaan voi sanoa Bengtskärin majakasta. Aivan upea paikka. Bengtskärin majakka on pohjoismaiden korkein majakka, sillä on värikäs historia ja sen rannalla voi hyvälläkin ilmalla vaistota meren arvaamattomuuden. Bengtskärissä olisi kirjeenvaihtajapariskunta viettää yön taikka pari. Ja syysmyrskyn aikaan tuolla majakalla oleminen olisi varmasti jotain täysin unohtumatonta. Portaat majakan torniin olivat hauska kokemus. Emme suosittele pahasta korkean paikan kammosta kärsiville. Mutta muille ehdottomasti.

Bengtskärin majakasta pitävät myös haahkat. Ne ovat menestyneet siellä turismin ansiosta hyvin. Ihmisten seikkailu saarella pitää haahkojen pahimmat viholliset, lokit, loitolla. Ihmisistä ne eivä tuunni olevan moksiskaan. Kirjeenvaihtaja sai rauhassa kuvata pesällään olevaa haahkanaarasta. Muutenkin karu luonto ja hioutuneet kalliot tekivät olon oikein hienoksi. Harmi että visiittimme Bengtskärissä jäi lyhyeksi. Sen verran hienoa oli vain vaikka seurailla rauhallisen meren liplatusta rantakallioissa ja levän rauhallista liikehdintää.

Paluumatka paatilla sujui mukavasti, kuten myös pyöräily takaisin Kärraan. Sen verran väsyneeksi tuo päivä teki, ettei kirjeenvaihtajapariskunnan tarvinnut nukkumattia palattuaan kauan odotella. Majakan valo siis löytyi viimeistään tuolta unten mailta.

Puutarhaa, taidetta ja biitsi

Huuhkajan siivitettyä Suomen jalkapallomaajoukkueen voittoon Belgiasta palasimme takaisin Kemiönsaarelle. Matkallamme Kärraan kävimme vierailemassa Westersin taiteen puutarhassa Kemiössä. Hauska, jännittävä ja kaunis paikka. Kirjeenvaihtajan äiti olisi varmasti ollut innoissaan tuosta paikasta. Eipä sen puoleen, kyllä kirjeenvaihtajastakin oli mukava tutustua kyseiseen puutarhaan.

Illalla kävimme Överölmosin rannalla paikallista rantakulttuuria katsastamassa. Rantaa riitti kun taas ihmisiä ei. Olimme jo pari kertaa pyräretkillämme yrittäneet yhyttää kyseisen kohteen, mutta aina kulkeneet harhaan. Nyt vihdoin löysimme tuon rannan ja kyllä kannatti. Meren hiljaista kohinaa kuunnellessa oli mukava rauhoittua.

Taalintehdasta kiertämässä

Kirjeenvaihtajapariskunta vietti, ennen välilaskeutumistaan Turussa, päivän Taalintehtaalla. Päätimme edellisen päivän pitkähkön pyörälenkin takia, tyytyä lyhyehköön pyörälenkkiin (kartta Dragsfjärdistä täällä) Taalintehtaalle ja takaisin, tutustua Taalintehtaan ruukinmuseoon ja sen alueella kiertävään luontopolkuun.

Taalintehtaalla on toiminut ruukki jo vuodesta 1686. Sen vaikutukset näkyvät myös kiinnostavasti luonnossa, jonka takia olikin mukavaa kiertää alueella kiertävä luontopolku. Kirjeenvaihtajatarta tosin hieman säikäyttivät Pienellä Masuunijärvellä lilluneet rantakäärmeet. Niille kirjeenvaihtajatar olisi ollut takuulla hieman liian iso saalis. Sammakosta ne olisivat voineet innostua enemmän. Kuvassa on Taalintehtaan vanha masuuni. Rantakäärmeestä en saanut napattua kuvaa. Lisäksi näin jo edellisenä päivänä (epävarmasti) bongaamani harmaahaikaran.

Luontopolun kierrettyämme kävimme syömässä ravintola Port Sidessa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Massu täynnä oli sitten mukava siirtyä välillä Turkuun bongaamaan, television välityksellä, huuhkajaa.

Björkbodan, Västanfjärdin ja Taalintehtaan kautta Kärraan

Joskus tulee mieleen, että nuo suomenruotsalaiset kiusaavat suomalaisia tahallaan noilla paikannimillä. Kirjeenvaihtajalle tämä ei tuota ongelmia, mutta veikkaanpa että isälläni saattaisi olla vaikeuksia Västanfjärdin tai Kärran lausumisessa.

Mutta asiaan. Kirjeenvaihtajapariskunta otti alleen pyörät ja lähti pienelle lenkille ympäri, Suomen suurinta saarta Kemiönsaarta. Lähdimme majapaikastamme Kärran kylältä, jonka merkittävin nähtävyys on Dragsfjärdin kirkko, kohti Björkbodaa. Kirjeenvaihtajalla on ollut kunnia kämppäillä aikanaan erään Björkbodalaisen kanssa, joten oli hauska käydä katsastamassa miltä tuolla kylällä näyttää. Björkboda elää lukkotehtaastaan ja yritimme käydä kirjeenvaihtajattaren kanssa tutustumassa paikalliseen nähtävyyteen eli lukkomuseoon, mutta se oli valitettavasti suljettu. Bodan lukkoihin lienee jokainen aloitteleva murtovaras törmännyt. Tie Björkbodasta Västanfjärdiin oli oli pyöräiltynä oikein mukava kokemus. Kuten saaristossa yleensä maastotyypit ja maisemat vaihtuvat tiheään. Lehdon keskeltä saattaa tupsahtaa korpimetsään, ihan tuosta vaan. Se on botaniikkaa harrastavan kirjeenvaihtajan kannalta miellyttävää. Kuvassa on Björkbodan ja Västanfjärdin tien risteys josta jatkoimme matkaamme kohti Västanfjärdiä.

Västanfjärdissä kävimme tutustumassa paikalliseen kirkkoon ja pienellä piknikillä meren rannassa. Siellä kirjeenvaihtaja bongasi pari nokikanaa. Kaunis paikka ja iso kirkko. Ottaen ainakin huomioon, että Västanfjärd ei ole suuren suuri. Hyvin menestyvää porukkaa siellä tosin asustelee. Kirjeenvaihtajatar kertoili minulle, että yrittäessään etsiä juttuunsa Västanfjärdiläisiä työttömiä se oli erittäin hankalaa. Nekin jotka olivat "virallisissa kirjoissa" työttömiä olivat jonkin sortin taiteilijoita tai lähdössä opiskelemaan. Västanfjärdissä rappiolla olevan työttömän näkeminen on siis epätodennäköisempää kuin kaulushaikaran bongaaminen. Jonka siis kirjeenvaihtaja tuli bonganneeksi Kärran kylällä. Myös sen äänen "bu-uuuh" kuulin pariin otteeseen suviyössä.

Västanfjärdin maisemista suuntasimme Taalintehtaan kautta majapaikkaamme Kärraan. Lenkillemme tuli pituutta yhteensä 48,5 kilometriä. Pyöräilyreittinä se oli loistava. Pientä harmia aiheutti ajoittain kovaa porottanut aurinko. Lenkin jälkeen kirjeenvaihtajapariskunnan olikin mukava loikoilla loppupäivä ja nauttia kesän tuoksuista ja satakielen laulusta.

Kirjeenvaihtajan kesäretkistä

Loistava lomaviikko takana. Ensin juhlittiin sisko kolmekymppiseksi. Sitten pyöräiltiin ympäriinsä Kemiönsaaren seutuvilla. Turinaa ja kuvallista informaatiota kirjeenvaihtajan reissuista tältä viikolta tulee tänne lisää. Kelit olivat kerta kaikkiaan loistavat, pyöräilymaastot mahtavat, sisko ihana, huuhkaja huikea stadikalla, Polkkikspariskunnan ja Miihkalin seura virkistävää ja maisemat kaikkialla maukkaita.

Pistän tähän kuvan kirjeeenvaihtajapariskunnan yhdestä kulkuvälineestä tällä viikolla ja pääasiallisesta yöpymispaikastamme. Fiksuimmat lukijani saattavat huomata, että tuo vanhemmiltani kirjeenvaihtajalle kulkeutunut kulkuväline, on rekisterilaatan perusteella, sangen iloinen.