Oli aika satumainen.Jolloin tiesi oikeana ja vääränä,
hetket jotka eli.
Osasi olla sanova, elävä,
villi tai vanki.
Ajatuksien tenhon varassa,
sanoen kaikki sanat.
Tiedostaen kaiken,
tietämättä kuitenkaan mitään.
Elämästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
Tämmöinen oli runotorstain haastepätkä. Ja kirjeenvaihtajan vastaus siihen oli sitten tuollainen runonpoikanen!
Jos sitä osaisikin olla vapaa.
ruoho
Runon rytmitys ei istu aivojeni rytmitykseen...tänään :) Huomenna vois mennäkkin. Kuva puolestaan on tosi hauska :) Joskus ne sanat vaan tekee pään kipeeksi :)
Meni enemmän tuonne progeveisuun puolelle, tälläkin kertaa, tuo runoilu. Joten rytmitys on silloin sitä sun tätä :).
Kuva on muuten Oslosta, Vigelandin patsaspuistosta.
Hieman syvällisempää settiä tällä kertaa, jees jees!
No, enköhän mie palaa sille höpöhöpörunoilulinjalle aivan pian :). Näiden syvällisten ja sekavien runojen kirjoittaminen pidän ennemmin satunnaispuuhasteluna. Höhöö.
Lähetä kommentti