Ajoin pyörällä, päässäni soi laulu.
Näin sen syksyn viimeisen vaahteranlehden.
Astelin koulun pihalle, elämä soi kuin valssi.
Odottelin uutta opettajanpäivää.
Huomasin jonkun pienen oudon ötökän.
Liiskaantuneena oven pieleen.
Syksy oli saapunut sille.
Tartuin ovenkahvaan, ja astuin sisään.
Niinkuin aina ennenkin.
Hieman väsyneenä, mieli kuitenkin lämpimänä.
Tervehdin ihmisiä, join kahvia ja ihmettelin.
Hauskoja ja hassuja.
Kellojen soitua, astelin ja ajattelin.
Mietin mistä puhuisin ja mitä opettaisin.
Tunnit menivät mukavasti.
Kellot soivat tunnille kolmannelle.
Sille viimeiselle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kirjeenvaihtajakin kunnioittaa, omalla tavallaan Jokelan koulun surmassa menehtyneitä. Surullista.
Tänään oppilaani pitivät hiljaisen hetken aivan oma-aloitteisesti. Ja eräs tyttö rakensi palikoista lipun jossa oli Suomen lippu puolitangossa. Joskus kirjeenvaihtajasta tuntuu, että nuo lapset osaavat ottaa nämä traagiset asiat jopa paremmin kuin me liikaa ajattelevat aikuiset.
Lähetä kommentti