Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliittinen kuikuilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliittinen kuikuilu. Näytä kaikki tekstit

13. kesäkuuta 2007

Ihmisyys

Kirjeenvaihtaja luki loistavan historiallis-filosofisen teoksen "Ihmisyys" jonka on kirjoittanut Jonathan Glover (suom. Petri Stenman). Teoksessaan Glover pohtii 1900-luvun sotahistorian ja filosofian perusteella, mikä meidät ihmiset saa tekemään järjettömiä tekoja. Miksi Hitleriä, Stalinia tai Pol Potia ei noustu vastustamaan ja miksi heidän tekonsa kansan sisällä hyväksyttiin tai niihin jopa kannustettiin? Miksi tavalliset jenkkipojat tappoivat Vietnamin sodassa siviilejä mitä järjettömimmillä tavoilla?

Kirjeenvaihtajan teos sai useampaan kertaan pohdiskelemaan "Mitä minä olisin tehnyt?". Olisinko mennyt virran mukana ja hyväksynyt juutalaisten viemisen keskitysleireille? Olisinko tehnyt elettäkään vastustaakseni, vai osallistunut aktiivisesti?

Vaikka Glover kirjassaan selittää hyvin sen miksi ihmiset tekevät julmuuksia, tai ainakin hyväksyvät ne, on hänellä kuitenkin lähtökohtana se, että jotakin voimme historiasta oppia. Emme saa antaa pahalle pikkusormeamme. Jos sallimme yksittäisen ihmisen surmaamisen, on helpompaa sen jälkeen pistää matalaksi koko kylä ja hetken päästä jo mietimme, pitäisikö koko kansa tuhota. Loppujen lopuksi tämä ajattelu kuitenkin kääntyy omaa napaa vastaan.

Ensin ne tulivat hakemaan juutalaiset
enkä minä sanonut mitään -
enhän ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan kommunistit
enkä sanonut sittenkään mitään -
enhän ollut kommunisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhditysihmiset
enkä sanonut siihenkään mitään -
enhän ollut ammattiyhdistysihminen.
Sitten ne tulivat minut -
eikä ollut jäljellä ketään,
joka olisi puhunut minun puolestani.

- Pastori Niemöller - (lainaus J. Gloverin kirjasta)


Suosittelen kirjaa kaikille ihmisyydestä kiinnostuneille. Kirja on kiinnostavasta aiheesta oivallisesti kirjoitettu yleisteos, josta henkäilee humanismin mahdollisuus raaimmissakin tilanteissa. Ainoa asia, mikä kirjassa häiritsee on sen taitto, siiihen on eksynyt paljon tavuviivoja mystisiin paikkoihin. Häiritsi alkuun pahasti luettavuutta. Mutta sen jälkeen kirjeenvaihtaja oli täysin myytyä miestä.

19. maaliskuuta 2007

Kirjeenvaihtajan vaalianalyysi

Sinällään suomalainen politiikan teko järin paljon muuttuu, vaikka porvarit vaalit voittivatkin. Puolueet ovat nykypäivänä niin lähellä toisiaan, että niiden erottaminen on usein varsin hankalaa. Eli en usko, että tuleva porvarihallitus kovin paljon jokapäiväiseen elämänmenoomme vaikuttaa. Hiukkasen huolestunut olen sen sijaan eduskuntaan valittujen iästä (yli 60-vuotiaiden määrä eduskunnassa kaksinkertaistui). Näyttää siltä, että suuret ikäluokat tulevat hallitsemaan poliittista päätöksentekoa vielä pitkään. Tämä ei ole kovin miellyttävä tulevaisuudenkuva. Tulevaisuussuuntautunut politiikanteko kärsii siitä, että suuret ikäluokat varmistavat oman, suhteellisen lyhyen, tulevaisuutensa. Siinä saattaa hyvinkin unohtua tulevien sukupolvien asiat. Toivottavasti olen väärässä, mutta hieman se huolestuttaa.

Iloinen asia vaaleissa oli se, että oma suosikkini Ville Niinistö nousi eduskuntaan. Kirjeenvaihtaja seurasi jännittyneenä laskennan edistymistä omalla tietokoneellaan. Ja laskeskeli todennäköisyyksiä. Hauskaa oli se. Ja kalkkiviivoilla Ville ohitti sitten Sari Essayahin. Niinkuin olin laskeskellutkin.

Mutta ans kattoo ny, millase hallitukse Suomi saa. Sitähän tässä vielä kuitenkin arvotaan, ainakin hetki. Pidän likimain varmana sitä, että hallituksessa ovat kokoomus, keskusta ja RKP. Muut vaihtoehdot yllättäisivät. Otan vetoja vastaan...