Arvojen meressä,
uidessa.
Pälkähtelee päähän,

ideoita,
idoleita,
ihmetyksiä.

Rakkauden joessa,
pulikoidessa.
Tarttuu mukaan,

hetkiä,
hurmaa,
hellyyttä.

Maan kamaralta.
Tähtien välkkeeseen.
Käy tie.

Toivon jotain joskus,

oivaltavani.

Kellarissa

On siellä siellä tarinoita, juttuja, tuttuja.
Heimolaisia rakkaita, väittelyitä, olutta.

Älykköjä, heitukkoja, hassuja.
Kertomassa elosta, olosta, maailmasta.

Rauhassa, iloisesti, rakentavasti.
Leikitellen, sanoitellen, unelmoiden.

Piirua pahempaa ois elo.

Jos ei,

sille siellä,

nauraisi.

Joulun valossa.

Tilttaa tintti talvisäässä.
Nietoksen keskellä kieppuu kärppä.

Puhaltaa samooja sormiinsa.
Katsoo silmiin metsän kuningasta.

Alkaisiko otteluun,
voimien mittelyyn?

Turha kai, on jouluna uhota.

Joten samooja ja kunkku.
Lähtelevät tassukkain.
Mökkiin lämpimään.

Maistamaan joulun makuja.
Pehmenee olo kynttilän valossa.

Kovimmallakin uhoojalla.

Ajasta aikaan

Oli aika satumainen.

Jolloin tiesi oikeana ja vääränä,
hetket jotka eli.

Osasi olla sanova, elävä,
villi tai vanki.

Ajatuksien tenhon varassa,
sanoen kaikki sanat.

Tiedostaen kaiken,
tietämättä kuitenkaan mitään.

Elämästä.

Taistelu

Sinne kaukaisille maille.
Joilla liput liehuu.
Punaisina ja villeinä.

Juuri ennen taistelua.
Ja sen hurmaa.

Sinne vien sinut.

Otteluun jossa,
veri virtaa vapaasti,
kaikki kiljuvat,
hurmahenkisinä.

Sinne vien sinut.

Hellästi alkuun ohjaillen.
Kosketellen ihoasi.
Painaen pääni rinnoillesi.

Tarttuen hiuksiisi.
Taivuttaen niskaasi.
Suudellen sitä armotta.

Repien vaatteet,
ja antaen hurjan laukan viedä,
kohti taistelun keskustaa,
jossa odottaa se,

pieni kuolema.

Kielen vuoksi

Sanoja tapaan.
Virkkeitä seurailen.

Leikin merkityksillä.
Vaalin perinteitä.

Tartun ideaan,
suureen tarinaan.

Vartun keskellä,
kieltä ja ristiriitoja.

Suussa suuria ja pieniä.
Asioita kerrottavaksi.
Maailmalle julistettavaksi.

Maustetta, kikkailuja.
Arvon merkityksiä.
Kiertelen maalia.

Ja joskus kai,

voisi räjäyttää potin.

Säihkyvää

Sattumien laaksossa,
erehtyy katsomaan mies,
kuumaan lähteeseen.

Josta nousee,
nainen huumaantunut.

Polttavissa katseissa,
käydään keskustelu.

Unohdetaan mennyt ja tuleva.
On vain hetki.

Sydämien sulaessa,
hehkuvassa tulessa.

Kirkastuu lasinen sydän.

Polku

Hapuilevasti taivaltavat poluillaan,
neito ihana ja uros valloittava.

Polkuja yhdistyy,
eroaa ja joku jopa katoaa.

Askeleissa vetävyyttä miehellä.
Iloisesti pompahtelee neitokainen.

Polut törmäävät ja kipunoivat.

Ihmettelevät, katselevat.
Tuikahtaa neidon silmässä,
värähtää uroon kulmakarva.

Elon polut ovat satuja täynnä.

Vasalli

Kuinkas ollakkaan.
Runoilijaa kummastuttaa.

Elon peli.
Rakkauden leikki.

Viiitteet siitä ja tästä.
Jumalainen liekki.

Tarinat ihanat.
Sankarit tuossa, tässä ja juuri nyt.

Hei.

Oisko tää jotain?
Kuolemaa kummempaa?

Elämättä ei sais jättää.

Tuima mies

Kaltaiseni,
tuima mies.
Ei odota vaan naulitsee,
porsaan joka routaa kotiin kantaa lahkeissaan.

Tuivertava,
myrskytuuli.
Se virtaa laulaen,
hajottaen rauhan prisman voimallaan.

Käsissään,
on kohtalo.
Jonka haurautta,
vain harva voi nähdä itsessään.

Rajoittava,
elon tuuri.
Paperina repeää,
kun siihen liian paljon tarrautuu.

Solmu

Silitän pehmeitä hiuksiasi.
Teen pienen solmun.

Katson.

Näen pienen aavistuksen.
Henkäyksen huulillasi.

Annan käteni vaeltaa.

Maistan makeaa suutasi.
Annamme kieltemme tutustua.

Tunnen lämpösi.
Painaudut minuun.

Voihkaisen.
Haluan maistella sinua.

Leikin hetken pehmeillä rinnoillasi.
Tarraat mittaani.

Jatkamme.

Solmimme toisemme,
punahehkuisessa himossa,

vapauttavaan rajähdykseen.

Loisto

Ihana valoisa huone.
Taivallan kanssasi.

Kun vain katson.
Näen palon.
Säkenoivissä silmissäsi.

Vaatii voimaa olla sanomatta.
Mitä tuntee, mitä haluaa.

Ja silti,
siellä huoneessa,
tiedämme toisistamme kaiken.

Hehkussasi on hyvä levätä.

Värinän virtaa

Viikari leikeissään.
Hymyilee ja vierailee satumaissa.

Toinen meikeissään.
Silmät loistaen sattuu kulkemaan.

Tarinan jatko, katko tai kulkeva.
Elämän taru, halu tai hupaisa.

Sielukkaan olon virrassa,
tai sitten merrassa.
Voi välillä ahdistaa.

Mutta usein, sattumalta tai melkein aina.
Nousee tuolle tarinamme parivaljakolle.

Eteen ihana sateenkaari.

Suora elämästä

Maailmanlopun tahtiin.
Uutta mahdollisuutta etsitään.

Pienestä mielestä.
Ajatuksia kaikesta.
Kuolematta, rakastamatta, vihaamatta.
Säkenöi viekkaus ja väärät kortit.

Sievästä vierestä.
Kortteja ikuisuudesta.
Elämättä, pettämättä, rakastamatta.

Vilkkuu kauneus ja sopimaton suora.

Hämeenkatu

Tai se tie.
Vanha ja aina uusi.
Matkan varrella sateessa.

Lähdetään.
Ylioppilastalojen melskeestä.
Osakuntien sopukkoihin.

Proffan väittelyihin.
Tuloksettomiin, mutta auvoisan hämäriin.

Viimeiset karaoket,
ay Caramba.

Bristolissa pää kenossa.
Ollaan tietävinään.

Kårenilla heilutetaan.
Tukkaa kadonnutta.
Olkun kautta harvemmin,
silloin tällöin Apteekin hanojen viemänä.

Sen varrella tarinoin.
Elän ja kommunikoin.
Tutustun ja turinoin.
Ja kai joskus elämöin.

Jo sen tuhannen kertaa.
Kyllästymättä.

Elo on aina uutta ja ihmeellistä.
Varsinkin jos se on niin lähellä.

Syyssateita

Syvissä mietteissä viipottelevat kurjet.
Kajahtelee torvimaiset toivotukset taivaalta.
Ollaan muuttomatkalla.

Värejä, tuulta, sadetta, aurinkoa ja pimeää.
Niitä vasten elämän kajo peilautuu.

Mutta syksyn tuuli on ihana.
Kaikessa melankolisuudessaan.
Se muistuttaa,
kuinka elämä ja kuolema,
paikkaa vaihdellen,

leikittelee.

Suuren seikkailun tuntua

Varsin vikkelästi kulkee karavaani.
Selkää pitkin hiipii skorpioni.
Satusetä etsii keidastaan.

Villisti laukkaa musta ori.
Teurastaa hukan musta sonni.
Tarinoija katsastaa ketoaan.

Lukee lukin liikkeitä musta kyy.
Tavoittelee voittoa uhmakas gladiaattori.
Runoilija maistelee maailmaa.

Varsin pienestä voivat suuret tarut saada alkunsa.

Ukonsientä kattamassa

Kanttarelli takaa,
herkkutatti eestä,
punikki vieressä.

Sammakon loikka,
hassut juuret,
lepakonpönttö.

Rusakon hyppy,
saniaisten kuiske,
pistävä mehiläinen.

Sienestäjän kissanpäiviin voi koirakin jolkotella seuraksi.

Kuninkaallista

Sateinen syysmetsä, talon takana illankajo.
Rauhallinen kulkija.
Viitta päällää tassuttelee, haaveilee.

Pieni pisara havupuussa.

Arpoo.

Tipahtaa.

Karhun nenänpäähän.

Maistaa karhu,
tuota kirkasta metsän suudelmaa.

Jatkaa kuningas taivaltaan.
Onnellisena loistaa silmät taas.

Tämän luonnon valtiaan.

Rok

Oli, tuli ja meni.

Naurua ja hulvattomuutta.
Vekkuleita ihmisiä.
Kultivoitunutta rokkia.
Herkkää heviä.
Pompittavaa poppia.
Ja kaikkea siltä väliltä.

Oloa hyvän ja pahan rajoilla.
Tuolla ilon ja laulun rajamaalla.

Tätä sitten taas muistelllaan,

kiikkustuolissa.

Rokkista, pokkis!

Sinne karjalan kunnaille.
Vaihtamaan niitä farkkuja.

Auringonnousua, olutta.
Lammen vettä ja vilkkaita puheita.

Väriä, melskettä ja hassuja tyyppejä.
Saunaa, moshausta ja omituisia temppuja.

Iloa, rokkia,

on elo tuo.

Viitteitä Mietoisista

Satunnaista juhannusta.
Viitteitä ruispellosta.

Tai sitten pelosta.

Piti käyttää ohraa ja mallasta.
Mutta tulikin riikinkukkoja ja sanoja vallasta.

Varsinaisia viettelyksiä.
Kauneutta ja käskyjä.

Kuukkeleita ja pääskyjä.
Jossain mailla.
Mietoisissa, makeissa ja herkullisissa.

Sana on vapaa ja jussitellaan.

Kesää ja lomaa!

Oi laarilaari laa. Näin se lähti kirjeenvaihtajan loma käyntiin. Tavoitteena on ainakin pyöräillä paljon ympäriinsä. Ja eiköhän se onnistukin. Aika näyttää kuinka paljon Echon mittariini ilmaantuu. Muuten suunnitelmat ovat vielä käymisvaiheessa. Kirjeenvaihtajan lomalogiikka lienee tällä kertaa enemmän tyyliä: "Mennään minne nokka näyttää ja ihmetellään jälkeenpäin". Ans kattoo, kui käy. Kuvallisia reportaaseja lienee luvassa. Lomalla kun on aikaa vaikka kirjoitellakin. Mutta näin se homma etenee, tänään todennäköisesti teatterikäynti ja varmasti pyöräilyä.

HU! HA!

Viisuviimaa, kautta rantojen ja niittyjen.
Kellohameita, hepeniä, viritettyjä huulia.

Perkeleellistä taistoa.
Jumalallista uhoa.
Piraattien tuhoa.
Hulvatonta touhua.

Vilkuilua pyykkilangan kanssa.
Olympiavoittajan luistelua.
Makeita tyttöjä, liuhulettejä.
Viisuetikettiä.
Robokoppia, biittiä, boksia.
Jos joku osais niin myös varmaan foksia.

Taas katsotaan ja ihmetellään,
kun euroopan sydän muuttuu metalliseksi!

Viisut jyllää jälleen!

Tässä on jälleen kirjeenvaihtaja tehnyt suuren määrän etukäteistyötä ja aloittanut omat viisuanalyysinsa. Toki tuo eilinen semifinaali oli jo hyvää viihdettä kaikin puolin. Onneksi Teräsbetoni pääsee kukkoilemaan myös lauantaina Euroopalle. Olin myös tyytyväinen Azereiden ja Bosnia & Herzegovinan jatkoonpääsystä. Varsinkin B & H:n "Pokusaj" on loistava vääntö.

Muuten oli jälleen yrityksiä erilaisilla tyyleillä, enemmän tai vähemmän onnistuen. Plusenkon luistelu Venäjän Diman lauleskellessa oli hieman omituista. Biisi on tuossa tapauksessa hyvä, miksi pilaamaan sitä omituisella ja yhteensopimattomalla koregrafialla? Irkkujen kalkkuna ei oikein onnistunut livenä, toisaalta taas irkkujen jälkeen lavalle tullut B & H varasti senkin edestä showta.

Torstainen toinen semifinaali ei vaikuta niin hyvältä kuin eilinen. Verrattain balladipainoitteinen. Saisi olla enemmän variaatioita. Latvian piraattihumppa kiinnostaa etukäteen eniten kirjeenvaihtajaa. Ja toisaalta se, että floppaako Ruotsin "Hero". Sen ja kaiken muun näkee sitten vasta huomenna. Kuinka tässä malttaa sitä odotella...

Finaalia varten on peukut pystyssä niin Bosneille kuin Suomellekin!

Wannabe-sudeetti-turkulainen

Siis mie oikeest rakasta tät Turku.
Oha nuo immeiset tääl, kettumaissi ja niin turkkulaissi.
Ja kai, vois kauniist sanno, lännest.

Tosi, rakkaat pienokaise. Rakka lampunvalaja.
Hei, se kuukkel, kaunei sana Suomen kieles.
Nii, onni oli eksy tänn, jalkapalloparatiis suomemaas.

Meil o Intteri ja sit meil o Tepsi.

Ja sit meil o niit, jotka ei oo oikkeest Turust.
Ja niit pirulaut ei ymmärrä kukka.
Ja siihe luokka se saatan mie kuul muk.

Ja kai se saatan o siit viel ylppe.

Ainaki siit piru Intterist.

Jonkin päivän merellinen tunnelma

Huupsankeikkaa, vierestä veikkaan.
Teikkaan sivuun ja leikkaan.

Nimeen, otettuun tai annettuun.
Veteen, kaadettuun tai kannettuun.

Vaari istuu Piippolassa.
Kuurit annetaan sairaalassa.

Kuumehoureita, märkiä paiseita.
Vaseliinia, sairaita lauseita.

Hiiohoi!

Nyt nostetaan märssypurjeet ja tavataan olla vaattureita!

Turku on sinimusta!

Niinhän siinä kävi, että loistokkaan esityksen jälkeen pääsi koko Interin joukkue juhlimaan voittoa TPS:ta kirjeenvaihtajan kanssa. Sunnuntai-ilta oli ikimuistoinen. Tämmöisiä futishetkiä on mukava kirjeenvaihtajan muistella silloin kun keinutuoli houkuttaa enemmän kuin futismatsissa laulaminen.

Vaikka stadion kuvanottohetkellä on jo tyhjentynyt, oli paikalla likimain 9000 silmäparia. Kyllä oli komiaa. Aurinko paistoi ja kaikkea!

Hauskimman hetken, Interin maalien lisäksi, tarjosivat Interin fanit laulamalla matsin loppuhetkillä "Hunajata, hunajata..."- renkutusta. Siihen piti kirjeenvaihtajankin yhtyä.

Kyllä on kivaa olla ainakin seuraavat kolme kuukautta Turun Ykkönen!!!

Sini- vai valkomustaa?

Odotellaan, toivotaan ja unelmoidaan.
Aurinkoa, olympiakatsomoa ja vihreää nurmea.

Kierteisiä keskityksiä.
Teräviä pystyynjuoksuja.
Viileitä harhautuksia.

Kenttää tallaavia gladiaattoreita.
Kannattajat laulavat laulujaan.

Tiukkoja taklauksia.
Järkyttäviä pommeja.
Nokkapokkaa.

Valmentajat väsäävät suuntaviivoja.
Mutta taiston tauottua vasta nähdään,

mitkä ovat Turun värit.

Hurmaavat pallotaiturit keväisissä liikkeissään

Jos nyt kuitenkin,
runon aurinkoisen,

rustaisin.

Jotta tuo mies,
ja pieni mieli,

eläisi.

Kai vituttaisi,
jos runoilija,

huutaisi.

Jos ei asiasta,
tai jalkapallosta puhu,

odottaisin.

Huomenna voitan muiden mukana.

Kolme koota

Kolme kovaa kirjainta.
Suhteellisia merkityksiä.
Pahoja tai hyviä.

Tarinassa tässä.
Katsellaan niitä parempia.
Ei siis syrjintää.

Eloa ja iloa kaikille.
Tarinoita noita kuuntelen.
Ja eletään kun ehditään.

Kertoja taivaltaa.
Katselee runoja.
Tai sitten taivaita.

Kolme kovaa kirjainta.

Selviytymisen matkaopas kaikille kansakunnille

Vaude, vau!
Sidewindee!

Keväinen meno,
vippaa mono.

Retkeä suuntaan ja toiseen.
Palloa pyörittämällä.

Elosta ja talvesta selviää.

Väreilevä sateenkaari

Valon massa vaikuttaa sietämättömän sykkeeseen. Sekavat sanat ilmentävät tyhjyyden olemusta.

Rattoisat hetket valottavat vilkasta mielikuvitusta. Liitelevät pituushyppääjät sekoittavat pääni.

Pimeän keskelle eksyy varpunen.
Varjoissa makaava siili herää hämärään eloon.

Sekamelska märässä päässä pistää miettimään.

Että minne, ja milloin, täältä menemme.

Vaan toisaalta.
Hälläkö väliä.

Aamunkajoa

Purojen polkuja seurailen.
Lätäköiden litinää ihmettelen.
Sävyisiä seikkoja katselen.


Aamun ilmassa,
lepää,

kevään henki.

Laulu viiripäiden vapauden puolesta

Höllin, pöllin klomps.
Luupati, laapati juu.

Älyllä jätättää.
Aivoilla tilttaa.

Luupäitä ketuttaa.
Nauraen kinttaan.

Virkeinä vuosina.
Aikoina avoimina.

Ruoskaa kai.

Selkääni saan.

Isä Aurinkoinen

Sinne suuntaan taivallusta.
Kai toisaalta oivallusta.

Sanaleikkejä, kauniita aamuja.
Sunnuntai muuttuu perjantaiksi.

Se Kevät.
Se olo.
Se Aurinko.

Joka paistaa kaiken kaikkiaan kaikille.
Lomaa ja aurinkoa ajatella olevansa.

Kohti syvää purppuraa

Värien valtakunnassa voi arki vaihtua mustaksi.
Virheiden valtakunnassa voi oikeus luottaa vääryyteen.
Valojen valtakunnassa voi pimeys pelastaa.
Satunnaisien valtakuntien vikana voi olla sitoutumisen kammo.

Valtakunnasta riippumatta elo vaihtelee.
Värien, virheiden, oikeiden ja väärien valojen ansiosta.

Siellä jossain taivallamme.

Tyhjiä sanoja

Viittaan alempaan kastiin.
Kuittaan vasempaan laitaan.
Kuikuilen eetosta ja aatosta.

Livahdan pukuhuoneeseen.
Liikahdan aivottomasti.
Piipahdan hyrräämässä.

Jossain määrin nollalinjaa.
Sanoja ilman ajatuksia.
Runoja ideatta.

Taaplaan ja taivuttelen.
Järki jäätyneena ja mieli kadonneena.
Järjettömän runonlaulannan nimi on tyhjyyden ylistys.

Tavaton mies taivaltaa.

Ruusunpunainen malli maailmankaikkeudelle

Hippunen makeutta, karvautta ja tuokiokuvia.
Mitallinen rakkautta, laulua ja leikkimieltä.

Linnunradallinen onnea ja autuutta.
Vähän vaaroja ja jännitystä.

Viehättäviä mustia aukkoja.
Liitoa pitkin kuumien aurinkojen pintoja.

Värikkäitä planeettoja ja kiitäviä pyrstötähtiä.
Vilkkuvia kvasaareja ja leimuavia tähtisumuja.

Olenko maailmankaikkeus?

Olemus

Jos uskoo.
Voi elää.

Jos ajattelee.
Voi viisastua.

Jos rakastaa.
Voi olla onnellinen.

Jos kaipaa.
Voi tuntea itsensä ihmiseksi.

Jos tuntee.
Voi olla ihminen.

Jos haluaa.
Voi vahingossa saada kaiken.

Jos voin olen jo parempi!

Sattumia sopassa

Elämän vellissä leikkivät vaahtopäät.
Kuljettelevat meitä, heittelevät meitä.

Sinne tänne ja sekaisin.
Toisten kanssa kohtaa ja toisista eroaa.

Siellä vellomme kattilan kuohuessa.
Joku pulpahtaa pintaan,
toinen vajoaa pohjalle.

Ainoastaan liike on varmaa.

Vaikkei sitä haluaisikaan.

Ajan matkaaja

Harmaata, vilkkuvilla valoilla sähköistettynä.
Matkaa, rattailla, kiskoilla ja renkailla säestettynä.

Kilometrejä, halki Suomen väsymyksellä ryyditettynä.
Paluu, kaupunkiin josta olen ja jota on, flunssalla maustettuna.

Odotusta, vuoden ja asioiden vaihtumista, oudolla ololla muokattuna.
Ihmettelyä, mitä uutta ja mitä vanhaa jää, haikeudella vahvistettuna.

Merkitsen tarinoitani mieleni muistikirjaan.

Joulun maailma

Viitteitä kinkusta.
Tuoksuja mausteista.
Makeaa ja suolaista.

Leppoisasti mataa.
Torvisoittokunta.
Tulista ja hapanta.

Lohta graavia.
Sultsinoita, piirakoita ja laatikoita.
Punaista ja vihreää.

Paketteja, leikkejä.
Toivoa ja onnea.
Julistusta rauhasta.

Viivähdetään hetki, mietitään ja ollaan vaan!

Sinne taivaisiin

Maalman ihmeet.
Rakkauden leikit.
Olevaiset, kuolemattomat.

Kiljuen, kuollen.
Saatanan ihmiset.
Ja minä.

Veljiä, rakkautta ja kai minä.
Sateet, tunteet ja kai joku.
Ihmeet, rakkaudet ja kai sinä.

Odottaa kai,
jotain muuta,
odottamatonta.

Jumalattomuusoppia

"On tärkeää, ettei sekoita myrkkykatkoa persiljaan; mutta ei lainkaan uskooko vai ei Jumalaan."

- Denis Diderot, filosofi 1700-luvulta

Kirjeenvaihtaja on Diderotin kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Maailma ei muhisi niin pahasti, jos kaikki ajattelisivat Diderotin lailla. Uskonnot ja niistä kiihkoilu ovat varsin vakava asia. Tänään juuri lukaisin Leena Landerin reissusta Syyriaan, mistä hän oli joutunut kirjaansa liittyvien tulkintojen uhkailujen kohteeksi. Luin myös Tieteen Kuvalehteä, jossa analysoitiin uskonnon ja tieteen suhdetta. Varsinkin kreationistit saavat allekirjoittaneen hieman jopa suuttumaan.

Uskontoa on tarvittu aiemmin, ja monissa paikoin vielä nykyäänkin, ihmisten hallitsemiseen. Se onkin pätevä väline yläluokalle. Johtava luokka kun on tupannut enemmän olemaan, ainakin omasta mielestään, lähellä jumalaa. Ja eikun uhraamaan sianpäitä sisiliskoille tanhun soidessa. Näin se yleensä on mennyt. Eliitti on järkännyt pippaloita kansalle, joissa on saanut sitten hyväksynnän toimilleen. Mitä omituisempaa ja verisempää, sitä paremmin se on taitanut toimia kansaan.

Toisaalta ihmisessä on tarve uskoa ihmeisiin. Mutta kirjeenvaihtaja toivoo niitä ihmeitä enemmän jalkapallo-ottelussa, kuin spiritistisessä tilaisuudessa. Jos vain jätettäisiin, tuo jumala, jonnekin taka-alalle ihmisten välisissä neuvonpidoissa? Logiikalla hommat luistavat paremmin. Suomessakin on kaikenlaisia herätysliikkeitä. Eikö sitä voisi vain aina nousta aamulla töihin? Ja herätellä itseään kupposella kahvetta. Helpompaa olisi se, kaikkien kannalta.

Uskonnot ovat paha piikki ihmiskunnan lihassa. Ihan kuin niitä piikkejä ei olisi muutenkin tarpeeksi. Unohdetaan vaan koko jumalointi ja ei-jumalointi.

Kun on voittanut kaiken, voi hävitä

Jäin tuossa kiinni tuohon lauseeseen. Joka on sangen mielenkiintoinen ja monimerkityksellinen. Katoaako voittaja siis kuin olemattomiin, vai haviää pelin? Vai livistääkö voittajamme pokeripöydän äärestä kiireen vilkkaa. Kaikki on mahdollista. Voittajat vaan häviävät.

Mutta pian alkaisi olla jälleen runonlaulannan aika. Kirjeenvaihtaja taitaa luritella jo tänään, huomenna on varmasti kiireistä. Siitä pitää huolen jouluksi kirjeenvaihtajan luokse palaava kirjeenvaihtajatar.

Kuvassa moshailee pikkujoulutunnelmissa viime viikonloppuna Aleksanteri. 99 ilmapalloa poksahteli iloisesti tuolloin.

Maailman maalari

Maailmankuvaani,
osuu monenlaista.

Tavattomia turinoidessa,
ei aina vaan ehdi olemaan.

Olennaista tässä ja tuossa elämässä,
ei aina huomaa.

Etsimättä ja kokematta,
ei sitä tavoita.

Sitä, mitä on olla minä ja mistä se minän löytää.

Tai sitä, mitä on olla maailma ja mihin päin se kulkee.

Mutta maailmani maalajana olen parasta,
mitä on koskaan tapahtunut.

Kasarikamelin selässä

Aha, se ei syö mua, vaan ottaa mut messiin.
Rautaneitsyt saattaa minut hotkaistakin.
Synninteko lemmikkieläinkaupan poikien kanssa toimii.

Lentelen ilmapallojen seassa.
Hanoin rokkarit seurailevat hyppien ilmaan.
"Ka, ka!", tokaisee kuningattarena toimiva viiksivallu.

Materiaa löytyy madonnan takaa.
Tyttöjä, tyttöjä, tyttöjä!
Huutaa taasen julma pelimanni.

Leikkisässä mielentilassani,
en voi vain saada tarpeekseni.
Olenhan ikuisesti nuori.

(kuva lainattu: www.hanoi-rocks.net)

Sadun ja toden rajatilassa

Katselin huuhkajien lentoa,
tuijotin sateista hämeenkatua,
ajattelin fantastisia asioita,

jotka toisinaan sattuvat.

Huuhkajien saalis katosi,
mutta jo seuraava metsästysretki

voi kirvoittaa,

niiden seuraajan onnenkyyneliin.

Syvältä mielestä,
kumpuilee kuvia,
ääniä ja tarinoita.

Toiset toteutuvat,
useimmat katoavat mielen syövereihin.

Ne tartuttavat meihin kuitenkin,

matkallaan unohduksiin,
toivon ja uskon ihmeisiin.

Heräämisiä ja vuoristorataa

Ehkä hieman himoiten,
taivallan pitkin maan pintaa.

Ehkä hieman leikkien,
retkeilen ympäri pallon.

Ehkä hieman tuntien,
tutkin ja ihmettelen.

Ehkä hieman ihanaa,
voi olla joskus elämä.

Tämän ja huomisen vuoksi
vie minua kohti tarinoita

ja itseäni.